Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Puijo päihitti Sotkamon kärkimatsissa

Puijon Pesis ei joutunut katumaan kotiottelunsa viemistä Siilinjärvelle kuopiolaisten kukistaessa Sotkamon Jymyn Superpesiksessä täyden kolmen pisteen arvoisesti 2-0 (4-3, 4-3).

Kainuulaiset hallitsivat Mantulla pelitapahtumia kolmostilanteillakin mitaten 17-12, mutta isäntien tehokkaammat kotiutukset muodostuivat ratkaiseviksi.

Avausjakson sankari oli Jymyn kakkoskoppari Mikko Korhosen längistä kunnarin ja kahden tavallisen juoksun läpilyönnin sivaltanut Aki Tervo.

Toisella jaksolla Olli Lehtola nosti PuPen toisessa vuoroparissa johtoon peräkkäisillä kotiutuksillaan. PuPen lukkariksi joutunut Sami Haapakoski sai vapaataipaleena antamansa juoksun anteeksi, kun jokeri Jarmo Viittanen sivalsi ratkaisun illan toisella kotiutuksellaan päätösvuoroparissa.

Sarjakakkoseksi nousseen PuPen parhaat olivat kolme juoksua mieheen kumauttaneet Lehtola (8/10) ja Tervo (4/9).

SoJyn palkinnot veivät yhteensä kahdeksan paloa mailan varressa tehnyt Roope Korhonen (5/10) ja Jani Komulainen (8/9).

Vaikka kyseessä oli kärkikamppailu, nähtiin kentällä kaksi pääsarjadebytanttia. Kolmosvahti Harri Savander pelasi ensimmäisen ottelunsa PuPen ja jokerietenijä Mikko Kemppainen SoJyn väreissä.

PattU pysyi piikkipaikalla

Pattijoen Urheilijoilla ei ollut vaikeuksia ottaa kärkipaikalla hieman eroa uhkaajiinsa, kun jumboryhmä Oulun Lippo joutui antautumaan paikallispelikierroksen ottelussa raahelaisvierailleen 0-2 (0-6, 0-3).

PattU:n voittoa pohjustivat kahdella kotiutuksella Jarkko Kokko, Sami Ahola ja kunnarin (1+1) kiertänyt Joonas Eirola.

Vieraiden palkitut olivat Kokko (5/8) ja Marko Rasinkangas (6/8).

Kolmostilanteissakin (7-22) selkeänä altavastaajana olleesta Liposta onnistuivat kohtuullisesti Antti Vihtkari (6/9) ja kakkosvahti Ville-Pekka Jokinen (2/7).

Joukainen pelasti kouvolalaiset

Jyväskylän Kirin alamäki jatkui kotitappiolla Kouvolan Pallonlyöjille. Kiri tosin antautui vasta kauden kolmannen voittonsa ottaneelle KPL:lle supervuoroparin myötä lukemin 1-2 (3-2, 3-4, 1-2).Sinkeälle vierasvoitto tosin meni, sillä KPL:n jokeri Sami Joukainen käänsi toisen jakson kulun kahdella peräkkäisellä kotiutuksellaan vasta viimeisessä vuoroparissa.

Kirin tehokkaimmat olivat kahdesti kentän kiertänyt Timo Rautiainen (7/9) ja Pasi Rajala (9/10). Jussi Kivisilta iski kaksi juoksua.

KPL:n palkitut olivat jälleen lukkari Toni Kohonen (7/10) ja yhteensä kolmesti kotiuttanut Joukainen (5/12). Jarkko Ekroth löi kaksi juoksua. Kolmostilanteissa KPL oli edellä 24-21.

Kemppainen JoMan sankari

Joensuun Maila nousi pisteen päähän naapureistaan hakemalla vierasvoiton Kiteen Pallo-90:stä lukemin 1-0 (2-2, 2-0).

JoMan ykköstykki oli kunnarin tyhjään kenttään kiertänyt Petri Kemppainen (9/9). Joukkueen ainoa Idän paitaan valittu, Pasi Kokkonen (5/6) palkittiin myös. Jokeri Mika Laukkanen iski kaksi ja Markku Hylkilä yhden juoksun.

KiPan pirteimmät olivat kolmoskoppari Ville Hämäläinen (4/7) ja lukkari Toni Laakso (2/3).

Kotiutuksessa Rantakentän isännistä onnistui vain Sami Partanen kotijoukkueen toisen juoksun synnyttyä harhaheitolla.

Nurmo nöyryytti vimpeliläisiä

Nurmon Jymyn murskaava kotivoitto Vimpelin Vedosta 2-0 (4-0, 7-0) repäisi jo kuuden pisteen eron sarjan kuudennen ja seitsemännen välille.

Hyllykalliolla nähtiin isäntien näytös kolmostilanteilla mitaten 19-7. Jymystä kunnarin kiersivät tyhjään kenttään iskenyt Henri Puputti (1+0) sekä Antti Tokkari (1+2) ja Antti Kuusisto (1+1). Isäntien palkitut olivat neljä juoksua tuonut kärkietenijä Puputti (10/13) ja Tokkari (8/10). ViVen pytyt veivät kärkietenijä Marko Nygård (7/8) ja Juha Suorauha (4/6).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. 6

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

  9. 9

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  10. 10

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. Näytä lisää