Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Supersuosikki joutuikin pettymään

Yhdysvaltain Evan Lysacek luisteli riskittömän, mutta näyttävän ja virheettömän vapaaohjelman Vancouverin olympialaisten taitoluistelun miesten kilpailussa. Se riitti nostamaan hallitsevan maailmanmestarin olympiavoittoon yhteispistein 257,67.

Suursuosikkina kisaan lähtenyt Venäjän Jevgeni Plushenko haparoi vapaaohjelmassaan useiden hyppyjen alastulossa ja jäi kilpailussa toiseksi 1,3 pisteen erolla. Hän johti kilpailua lyhytohjelman jälkeen, mutta hävisi vapaaohjelman kärkisijan Lysacekille 1,8 pisteellä.

- Tämä uusi arvostelusysteemi on hieman erilainen kuin entinen, hyppyjensä voimaan luottanut Plushenko hämmästeli toista sijaansa.

- En tietenkään ole tyytyväinen tulokseen, mutta minulla on (olympialaisista) kaksi hopeaa ja yksi kulta. Ei se ole hassummin.

Neljän vuoden takaisissa olympialaisissa neljänneksi luistellut Lysacek, 24, oli Vancouverissa yksi harvoista luistelijoista miesten vapaaohjelmassa, joka ei tehnyt virheitä. Pitkäraajainen, näyttävästi esiintynyt amerikkalaisluistelija sai myös yleisön hyvin mukaansa

Vapaaohjelmansa jälkeen villisti tuulettanut Lysacek joutui odottamaan viiden luistelijan suorituksen ennen kuin saattoi tuulettaa mestarina. Viimeisenä luisteli olympiavoittoa puolustanut Plushenko.

- Se oli minulta kauden ylivoimaisesti paras vapaaohjelma. Mahtavaa tehdä kauden paras suoritus juuri silloin kuin pitää, Lysacek totesi.

Kolmanneksi miesten kilpailussa luisteli Japanin Daisuke Takahashi, joka piti vapaaohjelmassa lyhytohjelman jälkeisen asemansa. Neljäs oli Sveitsin Stephane Lambiel, joka nousi vapaaohjelmassa pykälän, ja viides kotiyleisön suursuosikki Kanadan Patrick Chan.

Miehet, lopputulokset:

1) Evan Lysacek USA 257,67, 2) Jevgeni Plushenko Venäjä 256,36, 3) Daisuke Takahashi Japanii 247,23, 4) Stephane Lambiel Sveitsi 246,72, 5) Patrick Chan Kanada 241,42, 6) Johnny Weir USA 238,87, 7) Nobunari Oda Japanii 238,54, 8) Takahiko Kozuka Japani 231,19, 9) Jeremy Abbott USA 218,96, 10) Michal Brezina Tshekki 216,73, 11) Denis Ten Kazakstan 211,25, 12) Florent Amodio Ranska 210,30, 13) Artem Borodulin Venäjä 210,16, 14) Javier Fernandez Espanja 206,68, 15) Adrian Schultheiss Ruotsi 200,44, 16) Brian Joubert Ranska 200,22, 17) Kevin Van der Perren Belgia 189,84, 18) Samuel Contesti Italia 187,50, 19) Tomas Verner Tshekki 184,74, 20) Paolo Bacchini Italia 177,21,....30) Ari-Pekka Nurmenkari Suomi 44,62.

Vapaaohjelma: 1) Lysacek 167,37, 2) Plushenko 165,51, 3) Lambiel 162,09, 4) Chan 160,30, 5) Takahashi 156,98, 6) Weir 156,77, 7) Oda 153,69, 8) Kozuka 151,60, 9) Abbott 149,56, 10) Fernandez 137,99, 11) Brezina 137,93, 12) Borodulin 137,92, 13) Schultheiss 137,31, 14) Ten 135,01, 15) Amodio 134,95, 16) Joubert 132,22, 17) Verner 119,42, 18) Van der Perren 116,94, 19) Contesti 116,90, 20) Viktor Pfeifer Itävalta 115,05.

  • Vancouver2010

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  5. 5

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  6. 6

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  7. 7

    K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

  8. 8

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  9. 9

    Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

  10. 10

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  5. 5

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  5. 5

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  6. Näytä lisää