Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Nico nousi pisteille

F1-tulokas Nico Rosberg ylsi Nürburgringillä samanlaiseen temppuun kuin kauden avauskilpailussa Bahrainissa. Williams-kuljettaja ajoi loistavasti ja nousi viimeisestä starttiruudusta seitsemänneksi. Samalla hän tuplasi kauden pistesaaliinsa.

- Minun on oltava todella tyytyväinen tähän tulokseen. Sain kaksi pistettä, vaikka jouduin lähtemään muiden takaa. Strategiamme oli täydellinen, Rosberg iloitsi.

Nicon mukaan hänen autonsa ei toiminut aluksi kovin hyvin, mutta vauhti parani selvästi ensimmäisen varikkovierailun jälkeen.

- Autoon tehtiin pieniä muutoksia, ja yhtäkkiä se alkoi toimia täydellisesti. Lopussa ajattelin vielä yrittää Giancarlo Fisichellan ohi, mutta lopulta päätin, etten halua vaarantaa sijoitustani.

Keke Rosberg muistutti, että viides sijakin olisi ollut otettavissa.

- Se jäi parista sekunnista kiinni, mutta hyvä noinkin, Keke sanoi kisan jälkeen IS Urheilulle.

Keke seurasi tyytyväisenä, kun Nico nousi taistelemaan pistesijoista jo GP-voittajiksi edenneitä Juan Pablo Montoyaa ja Fisichellaa vastaan.

- Nico hakkasi Montoyan ihan puhtaasti ajamalla. Ennen kuin Montoyalta meni auto rikki, niin Nicohan oli edellä siinä vaiheessa. Kisavauhti oli Nicolla ihan hyvää. Se ei vielä riitä Kimi Räikkösen ja Fernando Alonson haastamiseen, mutta enpä tiedä kuinka kävisi, jos Nico pääsisi starttaamaan heidän kanssaan yhtä hyvistä asemista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen aivan omaa luokkaansa, Niskanen löi Pärmäkosken

  2. 2

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  3. 3

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  4. 4

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  5. 5

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  6. 6

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  7. 7

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  8. 8

    Cheyenne Järvinen hehkeänä kurveja nuolevassa sukkapuvussa – varasti huomion Temptation Island -julkistuksessa

  9. 9

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  10. 10

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  8. 8

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  9. 9

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  10. 10

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen aivan omaa luokkaansa, Niskanen löi Pärmäkosken

  2. 2

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  3. 3

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  4. 4

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  5. 5

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  6. Näytä lisää