Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kimi Räikkönen: En aio lopettaa

F1-sarjan hallitseva maailmanmestari Kimi Räikkönen viittasi jälleen kintaalla huhuille, joiden mukaan hänen uransa formula ykkösissä päättyisi ensi kauteen.

Niitä vahvisti hiljattain liikkunut tieto, jonka mukaan Fernando Alonso olisi jo tehnyt Ferrarin kanssa sopimuksen kaudesta 2010 alkaen.

- Noita huhuja on ollut liikkeellä jo usean vuoden ajan. Minulla on voimassa oleva sopimus ensi kauden loppuun asti, enkä toistaiseksi ole tehnyt päätöstä, jatkanko ajamista sen jälkeen vai en, Räikkönen totesi Montrealin GP:n ratavarikolla.

- Sitten kun päätän lopettaa ajamiset, se johtuu siitä, että olen löytänyt jotakin parempaa tekemistä. Niin kauan kuin pidän tästä työstä ja pystyn ajamaan kisoissa voitoista ja sarjassa mestaruuksista, jatkan ajamista.

Kanadassa Räikkösen haaste on paikata Monacon kisan epäonnistuminen. Ruhtinaskunnan katuradalla Räikkönen teloi ajokkinsa etusiivin ratareunukseen ja kolaroi Adrian Sutiliin ja putosi MM-sarjassa toiseksi kolmen pisteen päähän Lewis Hamiltonista.

Britti nousi voitolla sarjan johtoon.

- En ole katsellut Monacon kilpailua videolta, mutta kisoissa voi aina tapahtua yhtä sun toista, Räikkönen väisti Monacon kisaan koskevan kysymyksen.

Kovat jarrutukset,
pehmeät renkaat

Kanadan GP-kisaa Räikkönen odottaa luottavaisena. Hän voitti kisan 2005, oli toissa vuonna kolmas ja viime vuonna viides. Kisa ajetaan Notre Damen saareen vedetyllä radalla, joka on vain osan vuodesta kilpailukäytössä.

Radan pito paranee viikonvaihteen aikana kun sen pintaan tarttuu kumia.

Liki viiden kilometrin mittainen rata koostuu erittäin nopeista suorista ja hitaista mutkista, joita edeltää usein raju jarrutus. Radalle ajetaan Bridgestonen renkaiden kahdella pehmeimmällä seoksella, joten renkaita on osattava säästää. Varikkotaktiikkana kaikilla kärkitalleilla lienee kaksi pysähdystä.

- Tämä voi olla vähän vaikeampi kilpailu kuin kauden aikaisemmat kisat, mutta nyt meillä on parempi auto kuin vuosi sitten, joten odotan kaiken menevän paremmin kuin vuosi sitten, Räikkönen sanoo.

- Pidän tästä radasta, mutta usein jotakin on mennyt täällä pieleen ja silloin hyvän tuloksen tekeminen voi olla vaikeata. Nyt en näe syytä, miksi me emme voisi voittaa täällä.

Montreal ei

ole vedenjakaja

Kanada on kauden seitsemäs GP-kilpailu, mutta Räikkönen ei näe sitä vielä mestaruuden kannalta mitenkään vedenjakajana.

- Totta kai tavoite on kerätä enemmän pisteitä kuin Lewis (Hamilton), mutta olen ollut tässä vaiheessa sarjaa paljon huonommassakin asemassa ja silti pystynyt nousemaan takaisin kärkeen.

Räikkösen aika-ajot eivät tällä kaudella ole sujuneet aivan niin kuin hän olisi toivonut. Gilles Villeneuve -radalla lähdön jälkeinen mutka tuottaa usein romua, joten voittotaistelun kannalta eturivin lähtöpaikka on Kanadan kisassa erittäin tärkeä.

- Minulla on ollut muutamaan otteeseen vaikeuksia saada renkaiden lämmöt kohdalleen ja siihen on useita eri syitä, kuten rengaspaineet, auton säädöt ja se kuinka ajan, Räikkönen kertaisi kuluvan kauden aika-ajo-ongelmiaan.

Kanadan GP-viikonvaihde alkaa perjantaina harjoituksilla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. 6

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  7. 7

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  8. 8

    Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

  9. 9

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  10. 10

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  7. 7

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. Näytä lisää