Niko, Niklas, Niilo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jääskeläiselle nolla ja syöttö, Liverpool kompuroi

Boltonin suomalaismaalivahti Jussi Jääskeläinen torjui nollapelin, kun Wanderers voitti kotonaan sarjajumbo Derby Countyn 1-0.

Maajoukkueen ykkösvahtinakin toimivan Jääskeläisen urakka ei ollut suuri, sillä hän joutui torjumaan ottelussa vain pari kertaa. Sankariksi hän kuitenkin nousi syötettyään ottelun viimeisellä minuutilla syntyneen 1-0-voittomaalin, jonka tekijäksi merkittiin kreikkalainen keskikenttämies Stelios Giannakopoulos.

Tulos oli Boltonille helpottava, sillä Wanderers nousi voiton myötä sarjassa 20 pisteellä 14:nneksi. Derby on nyt puolestaan sarjassa viimeisenä kerättyään 21 ottelusta vain seitsemän pistettä.

Keskiviikon valioliigakierroksen toisessa "suomalaisottelussa" Liverpool nuhjasi kotonaan 1-1-tasapelin Wiganin kanssa. Poolin suomalaistoppari Sami Hyypiä tosin ei ollut kokoonpanossa nilkkavamman vuoksi.

Ottelussa maalinteon aloitti Liverpool, kun Fernando Torres iski 49. minuutilla Steven Gerrardin ja Steven Finnanin esityöstä pallon ohi Wigan-vahti Chris Kirklandin. Wigan tuli kuitenkin tasoihin, kun Gerrardin purkupallo päätyi suoraan Wigan-puolustaja Titus Bramblelle, joka tälläasi pallon komeasti ylänurkkaan 80. minuutilla.

Tasurin myötä Liverpoolin asemat sarjan mestaruustaistelussa heikkenivät oleellisesti. Sarjakärki Arsenal on nimittäin karannut nyt jo 12 pisteen päähän. "Tykkimiehet" ovat tosin pelanneet yhden ottelun Liverpoolia enemmän.

Illan muissa otteluissa Manchester City voitti vieraissa Newcastlen 2-0 Elanon ja Gelsonin maaleilla. Blackburn puolestaan kuritti kotonaan Sunderlandia lukemin 1-0. Voittomaalin iski Benni McCarthy.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  8. 8

    Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

  9. 9

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  10. 10

    26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  7. 7

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  10. 10

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  5. 5

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  6. Näytä lisää