Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kallio voitti dramaattisen kilpailun

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan 125-kuutioisten kisa päättyi eilen Japanissa dramaattisesti punaiseen lippuun.

Mika Kallion takana toisena ollut Sveitsin Thomas Lüthi teki ajovirheen ja kaatui lähtösuoran alussa viisi kierrosta ennen maalia. Takaa tullut Espanjan Sergio Gadea ei nähnyt tilannetta, ja hän törmäsi suoraan Lüthin radalla olevaan pyörään.

Romua lensi radalle sen verran paljon, että kisa lopetettiin saman tien. Sveitsiläinen loukkasi rytäkässä olkapäänsä, ja Kallio pääsi tuulettamaan uransa kolmatta voittoa.

- Oli vähän samanlainen loppu kuin Sachsenringissa. Tiesin heti, mikä tilanne oli. Ajamatta oli enää viisi kierrosta, joten tiesin, että voitto tuli, Kallio kertasi tapahtumia IS Urheilulle hotellihuonestaan.

Televisiohaastattelussa KTM-kuljettaja vakuutti tyytyväisyyttään. Mutta pinnan alla kuohui.

Nimittäin jos kisaa olisi jatkettu, suomalainen keikkuisi kokonaistilanteen johdossa - ja reilusti. Nyt virheen tehnyt Lüthi sai kuin ilmaiseksi 20 pistettä kakkostilastaan, sillä voimaan jäivät viimeisen ehjän kierroksen tulokset. Näin ollen Kallio kutisti Lüthin etumatkaa vain viidellä pisteellä.

Suomalainen lähtee kuitenkin hyvillä mielin ensi viikonloppuna ajettavaan Malesian osakilpailuun.

- Voitosta lähdetään totta kai taistelemaan, mutta tärkeintä on, että Lüthi pysyy takana, Kallio arvioi luottavaisena.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  4. 4

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  8. 8

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  4. 4

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. Näytä lisää