Enni, Enna, Eini

Urheilu

Valikko

Urheilu

Mika Mäki ajoi Mugellon F3-kisassa kuudenneksi

Mika Mäki sijoittui rata-autoilun F3-luokan Eurosarjan kauden kolmannessa osakilpailussa kuudenneksi Italiassa Mugellon radalla. Yhdeksännestä lähtöruudusta startannut Mäki on sarjan kokonaistilanteessa kolmantena.

- Treeneissä kaikki tuntui hyvältä, joten päätin lähteä samoilla säädöillä iltapäivän aika-ajoon. Sää kuitenkin lämpeni sen verran, että en pystynyt enää ajamaan yhtä kovaa kierrosaikaa, harjoituksissa nopeinta vauhtia pitänyt Mäki kertoi.

Voittoon kilpailussa ajoi saksalainen Nico Hülkenberg ennen japanilaista Koudai Tsukakoshia.

- Kärkikaksikko karkasi heti alussa, mutta sen jälkeen meitä oli viiden kuskin tasainen ryhmä. Ajoimme pitkään noin sekunnin eroilla toisistamme. Ohittaminen ei kisan loppuosalla onnistunut, mutta nousin lopulta yhden sijan kanssakilpailijan tekniikkaongelman vuoksi, Mäki kertasi.

Sarjaa johtaa italialainen Eduardo Mortara kahden pisteen erolla Mäkeen. Sunnuntaina ajettavaan toiseen kilpailuun lauantain kärkikahdeksikko lähtee käännetyssä järjestyksessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  6. 6

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  7. 7

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  8. 8

    Madonna selvitti puheitaan Valkoisen talon räjäyttämisestä: ”En kehota väkivaltaan”

  9. 9

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  10. 10

    Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  6. Näytä lisää