Visa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suunnistajakaunottaren unelma toisesta kullasta jäi vielä haaveeksi

Minna Kauppi joutuu odottamaan tavoitteena ollutta toista kultamitalia suunnistuksen PM-kisoissa Salossa keskiviikon sprinttiin, sillä hänen oli tyydyttävä kolmanteen sijaan tiistain keskimatkalla.

Pitkän matkan hän voitti viime lauantaina, ja viime vuonna keskimatkalta tuli maailmanmestaruus.

- En pystynyt pitämään päätäni kylmänä, kuten toiset naiset pystyivät. Suunnistus ei yksinkertaisesti ollut hallussa alkua ja keskiväliä lukuun ottamatta. Haahuilin monella rastilla, en paljon, mutta riittävästi, ja vielä toiseksi viimeisellä tuli pieni kaarros.

- Jotenkin ajattelin, että maastot ovat tutuntyyppisiä, joten keskittyminen ei joka paikassa ollut kohdallaan, Kauppi totesi.

Rataa hän piti rankkana.

- Varsinkin lopun nousussa piti puuskuttaa todella, enemmän kuin kotimaassa on yleensä joutunut. Juoksu kaikkiaan tuntuikin raskaalta.

Miten sprintti?

- Juuri nyt fiilis ei ole sprinttimäinen, mutta katsotaan keskiviikkona, Kauppi naurahti.

Pitkän matkan hopeamitalisti Marja Rantanen sijoittui neljänneksi, 46 sekuntia hitaampana kuin Kauppi.

- Pientä virhettä tuli monessa paikassa. Tuntui, ettei homma ollut lapasessa, vaikka aggressiivisuuttakin tuntui olevan riittävästi. Ajatukset viestissä ja nyt olivat kyllä kirkkaammat kuin pitkällä matkalla. Juoksussa ei ollut vaikeuksia, Rantanen kertoi.

Mestaruuden ja ensimmäisen maailmancupin osakilpailun vei Ruotsin Helena Jansson, jolle Kauppi hävisi runsaan minuutin. Hopeamitalisti Norjan Marianne Andersen oli puoli minuuttia suomalaista nopeampi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Yllättävä joukkovapautuminen: 22 venäläisurheilijan dopingtutkinta lopetettiin

  6. 6

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  7. 7

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  8. 8

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  7. 7

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  8. 8

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  9. 9

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  10. 10

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Yllättävä joukkovapautuminen: 22 venäläisurheilijan dopingtutkinta lopetettiin

  6. Näytä lisää