Pauli, Paavo, Paulus

Urheilu

Valikko

Urheilu

Onko puolen miljoonan ralliyleisössä nolla liikaa?

Rallipiireissä riidellään Suomen MM-rallin yleisömäärästä. Esitettyjen lukujen ääripäät vaihtelevat kymmenistä tuhansista jopa puoleen miljoonaan.

Suurimman luvun, 500000 katsojaa, esittää Jyväskylän MM-rallin järjestelyistä vastaava AKK Sports Oy. Tilaamiinsa tutkimustuloksiin vedoten järjestäjä väittää kotisivuillaan, että "joka kymmenes suomalainen käy Neste Rallissa".

Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskus ja sosiaalitieteiden laitos päätyivät omissa tutkimuksissaan vuonna 1996 huomattavasti pienempiin lukuihin. Yksittäisiä katsojia rallipoluilla kävi tutkijoiden mukaan 48000.

Kiista nousi esille keskiviikkona, kun ralliin erikoistunut urheilutoimittaja Ari Mäntylä kirjoitti sanomalehti Keskisuomalaisessa, että AKK Sportsin luvuissa on ilmaa ainakin 400000 katsojan verran.

AKK Sportsin toimitusjohtaja Jarmo Mahonen pitää juttua kostona.

- Mäntylää kiukuttaa, koska hän ei tiedä tarkkaa katsojalukua ja koska tutkimus ei ole Keskisuomalaisen tekemä. Markkinointisopimuksiin vedoten Mahonen kieltäytyy paljastamasta myytyjen lippujen todellista määrää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  6. 6

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  7. 7

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  8. 8

    Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

  9. 9

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  10. 10

    Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  9. 9

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  6. Näytä lisää