Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Karmiva pettymys

TULOS Illan ottelun onlineseuranta päättyy tähän. Osallistu keskusteluun. Kiitos seurasta.

TULOS Hodgsonin mukaan Johanssonin tilanne näyttää huonolta keskiviikon suhteen. Väyrysen suhteen tilanne on auki, keskikenttämiehen epäillään kärsivän lievästä aivotärähdyksestä.

TULOS Päävalmentaja Roy Hodgsonin mukaan Suomi olisi ansainnut voiton. Hävittiin kaksi pistettä, Hodgson sanoi Canal Plusille. Hyvä molari ja huono viimeistely ratkaisivat. Britti olisi silti ollut vielä pettyneempi, mikäli Suomen pelikin olisi tökkinyt. Nyt oli ongelmia lähinnä vain viimeistelyssä.

TULOS Sami Hyypiän mukaan Armenia oli nyt parempi kuin aiemmissa kohtaamisessa. Topparia jäi kuitenkin harmittamaan maalien puuttuminen.

TULOS Mikael Forssell sanoi pelin jälkeen Canal Plusin haastattelussa, että 0-0 oli hyvä tulos. Näin oli keskusteltu pukukopissakin.

TULOS Suomella koossa kolmen pelin jälkeen voitto ja kaksi tasuria. Silti harmiteltavaa riittää tämän illan jälkeen.

TULOS Kaiken lisäksi Markus Heikkinen on poissa keskiviikkona. Myös Mika Väyrysen ja Jonatan Johansonin tilanne on auki. Tämän tuloksen jälkeen sinivalkoisten on pakko kaataa Kazakstan.

TULOS Karmiva pettymys. Suomella viisi maalipaikkaa, jotka jätettiin käyttämättä. Menetetyt kaksi pistettä koituvat vielä kalliiksi, mikäli Suomi aikoo Sveitsin ja Itävallan EM-kisoihin.

90 + min PELI PÄÄTTYY, lopputulos 0-0.

90 + min Suomi painaa päälle, armenialaisyleisö viheltää. Armenia purkaa pitkillä.

90 + min Armenian pelaaja nurmen pinnalla, kerätään pois paareilla, mutta nousi kuolleista heti sivurajalle päästyään. Aikaa kului.

89 min Kolme minuuttia lisäaikaa.

87 min Kallio linkuttaa kentän laidalla, mutta palaa kentälle.

86 min Aika käy vähiin. Suomalaiset saavat kolhuja. Kallio kentän pintaan. Ara Hakobjanille VAROITUS nappulat edellä päälle käymisestä.

84 min Peli on yhtä maalia, Suomen kannalta sitä oikeaa maalia, mutta vain täysosuma puuttuu.

83 min Aki Riihilahti korvasi Johanssonin.

82 min Forssell peippaili ja pääsi kasvotusten Kasparovin kanssa. Taas maalivahti torjui. Armenian sankari leivotaan Kasparovista.

81 min Johanssonin peli ohi. Takareisi pamahti. Kentän laidalle.

80 min Maalivahti nyrkkeili Johanssonin puskun yli.

80 min Forssellilla tuhannen euron paikka. Otti keskityksen alas ja veti rajusti läheltä, mutta maalivahti haamutorjuntaan.

78 min Armenian kolmas vaihto, Manutsharjan ulos, toinen Hakobjan sisään.

77 min Jerevanin illassa odotteleva tunnelma.

73 min Väyrynen marssi pukukoppiin iso side päänsä ympärillä.

71 min Väyrysen silmäkulma pahasti auki. Verta vuotaa. Suoraan vaihtoon, Mika Nurmela tilalle.

71 min Väyrynen puski läheltä, maalivahti Kasparov torjuu ilmiömäisesti.

68 min Lukija Reijo Manner: "Kalle ja Reksi Berliinistä. Nyt on ratkaisun paikka."

67 min Suomi pyörittää Forssellin kautta, kantapääkikkaakin mukana, mutta maalipotkuksi meni. Forssell päässyt hyvin mukaan peliin.

65 min Johansson puski maalin - paitsio taas. Forssell kentälle, Kuqi pois.

63 min Hyypiää vietiin pahasti, Armenialla paha paikka. Yleisö heräsi eloon.

61 min Lukijoilta virtaa viestejä, valitettavasti kaikkia ei ehdi tähän kirjata. Lukija Sari Koponen: "Forza Finlandia! Luca, Tommi ja Sari uskovat Suomen voittoon Firenzesta kasin. Huuuupia tee se maali! (italialaisittain lausuttuna)."

60 min Apuvalmentaja Keurulainen kävi laidalla sanomassa Forssellille, että kohta menet kentälle.

59 min Armenian vapaapotku maanuoliaisena - ohi Suomen maalin.

58 min Armenian nopea hyökkäys, Tihinen katkaisi ilmeisesti kädellään. Vapari Armenialle, samalla Arzumanjan sai suunsoitosta VAROITUKSEN.

57 min Litmanen parantanut peliään rutkasti.

56 min Suomelle kulmapotku vasemmalta. Litmanen antoi, Hyypiä puski ohi etukulmasta.

54 min Armenian toinen vaihto, varoitettu Aleksanjan pois, Hakobjan tilalle.

52 min Vaihtomiehet Aki Riihilahti ja Mika Nurmela lämmittelevät.

52 min Litmaselta nappisyöttö rankkarialueelle, Kuqi ampui yli.

50 min Lukija da fan valmentaa: "Poijjaat perhana maalia! Taitaa olla ainoo keino siihen, että kipataan Kuqi pois ja nostetaan Johansson piikkiin."

49 min Suomella vahva ote toisen puoliajan alussa.

48 min Heikkiselle VAROITUS, pelikiellossa Kazakstanissa.

48 min Suomella puolipaikka. Kuqi ampui päin puolustajaa, näytti osuvan käteen.

47 min Suomi ei vaihtanut miehistöä tauolla, Armenia yhden.

Toinen puoliaika Peli taas käynnissä.

TAUKO Puola voitti 1-0.

TAUKO Lukijoiden kommentteja. Lukija Neve: "Hyvä Suomi! Tämä peli voitetaan ni jaksaa uskoa että päästäis jopa EM-kisoihin :P". Lukija suomifani: "Hyvä Suomi!!! Suomi voittaa vielä!". Lukija Mika rules: "Väyrynen pelastaa vielä!" Lukija tota: "Maalia!"

TAUKO Hyypiällä ei varoitusta alla, joten pelit jatkuvat Almatyssa.

TAUKO Puola johtaa Ebi Smolarekin maalilla - huono juttu Suomelle.

TAUKO Armenia ei edes halua hyökätä. Kärjessä on yksinäinen Edgar Manutsarian. Vastahyökkäyksissä ryhmä on kuitenkin vaarallinen.

TAUKO Avausjakson miinukset menevät Shefki Kuqille, jolla oli paikat viedä vieraat johtoon. Sinivalkoisten parhaat olivat Mika Väyrynen ja Hannu Tihinen (mahtavia katkoja!). Jari Litmasen syötöt lipsuvat liikaa epätasaisella kentällä.

TAUKO Suomella kolme-neljä tekopaikkaa, kaksi hylättyä paitsiomaalia. Eli maali roikkuu kyllä ilmassa. Kokonaisuutena sinivalkoisten peli ei kuitenkaan vakuuta.

45 + min Litmasen keskitys vasemmalta, Kuqin voimaton pusku. TAUKOVIHELLYS.

45 min Minuutti lisäaikaa.

44 min Kolkan keskityksestä Johansson pääsee nenäkkäin Armenian maalivahdin kanssa. Veskari veti kuitenkin pidemmän korren.

42 min Edelleen liian hidasta peliä. Jo tauon odottelua.

40 min Lukija Allu tsemppaa: "Suomi voittaa Zemppiä Suomi!" Lukija Julius kommentoi: "Hyypiä varmuutta peliin."

38 min Litmasen vapaapotku, Arzumanjan pelasti viivalta Kallion ohjauksen.

37 min Hyypiältä onneton pusku omalle molarille, onneksi Jässi oli hereillä.

36 min Peli on hidastunut, tempo laskenut, syke seisahtunut.

34 min Pasasen pitkä rajaheitto aivan oikean päätyrajan tuntumasta, tavoitteli Hyypiää, tilanne kuivui kasaan.

32 min Tihinen loukkaantuu. Kova tälli törmäyksessä. Tigranjan kuitenkin on osapuolista se, joka kannetaan kentän laidalle toipumaan.

30 min Lukija Kiiski kommentoi: "Toivottavasti ei Armenia yllätä, vaikka huono kenttä onkin! Jaksaa jaksaa!"

29 min Lukija Julius on varma: "Suomi on paras. Paras voittaa."

27 min Pasasen pitkä rajaheitto, pallo taas Armenian maalissa, mutta peli oli puhallettu poikki paitsion takia. Hyypiä sai protestoinnista KELTAISEN kortin..

26 min Peli on tasoittunut.

25 min Pallo Armenian maalissa... mutta paitsio.

24 min Kuqi ohjasi ohi tekopaikasta maalin vasemmalta puolelta. Kuqilla siis kaksi hyvää tekopaikkaa minuutissa.

23 min Kuqi yksin läpi oikealta, mutta hukkasi pallon.

23 min Nimetön lukija lähetti postia: KIITOS IS:lle palvelusta ja samoin Radio Suomelle nettilähetyksesta! T. JT Istanbulista.

21 min Melkonjanin leijaava kaukolaukaus 40 metristä, Jääskeläinen torjuin vaivoin. Huh!

20 min Kolkan pomppiva kaukolaukaus. Armenian vahti sai hyppysiinsä.

19 min Armenian kulma Jääskeläisen käsiin.

18 min Kulma Tihisen päähän, mutta huono pusku. Armenian nopea vastahyökkäys. Armenian kulma Litmasen menetettyä pallon omalla alueella.

17 min Suomelle ensimmäinen kulmapotku. Oikealta. Litmanen antaa.

17 min Peli on täydellisesti Suomen hallussa.

14 min Heikkiseltä kamala harhasyöttö, onneksi Armenian pelaaja hätäili.

13 min Lukija Pekka lähetti kannustusviestin: "Jaksaa jaksaa suomipojat!"

12 min Suomi rakentaa hyökkäyksensä pitkillä pystysyötöillä.

11 min Johansson keskitti oikealta laidalta, Armenian maalivahti nappasi pallon.

10 min Suomi on ottanut pelin haltuunsa. Armenian vastahyökkäykset kuitenkin vaarallisia. Kuqi Suomen kärjessä aivan liekeissä.

6 min Väyrynen runnottiin kentän pintaan. Toipui.

6 min Pasasen pitkä rajaheitto Kugin päähän, mutta pusku selvästi ohi maalin.

4 min Suomella puolipaikka. Litmasen vaparista pallo Kuqille, joka jatkoi takatolpalle. Ylös noussut Hyypiä ei kuitenkaan aivan ylettänyt päällään palloon.

3 min Armenia aloittanut todella vahvasti, painaa päälle. Suomi sai vastahyökkäyksestä vapaapotkun 25 metristä.

2 min Armenia pääsi nousemaan vasemmalta laidalta. Keskitys suoraan Jääskeläisen syliin.

Klo 19.00 Litmanen vaihtoi vielä kengät juuri ennen peliä. Ottelu alkoi.

Klo 18.58 Pääkatsomo on täynnä. Toinen pitkä sivu puolillaan. Haja Haja -huudot kannustavat isäntiä.

Klo 18.56 Kansallislaulut.

Klo 18.55 Kazakstanissa ollaan tauolla lukemissa 0-0. Puola putoaa tällä menolla ykköslohkon kärkikahinoista.

Klo 18.51 Stadionin 14900 paikkaa eivät täyty Suomi-otteluun.

Klo 18.48 Illan pillimies on sloveeni Damir Skomina, joka on ansainnut kannuksensa mm. Uefa-cupin peleissä.

Klo 18.45 Leo Beenhakkerin hikinen pesti jatkuu Puolan peräsimessä. Peli Almatyssa Kazakstania vastaan on yhä numeroissa 0-0.

Klo 18.42 Kentän pilasi isäntien mukaan musiikkikonsertti, joka pidettiin ennen Belgiaa pelattua EM-karsintaottelua. Jo sitä ennen rankat kevätsateet ja kova käyttö olivat jättäneet jälkensä pelialustaan.

Klo 18.37 Vaikka armeenit katsomossa ovat äänekkäitä, niin paikalla Tasavallan stadionilla on edelleenkin vain reilut tuhat ihmistä.

Klo 18.33 Armenian joukkue lämmittelemään. Aplodit kohtuullisen kovia.

Klo 18.30 Päävalmentaja Roy Hodgson kävi hyvissä ajoin ennen ottelua tutustumassa kenttään. Hän mm. paineli nurmipaakkuja turpeeseen pilkun kohdalla. Siltä kohdalta pelikenttä on tietojen mukaan erittäin upottava.

Klo 18.26 Avauksen perusteella Hodgson on komentanut kentälle hyökkäysvoimaisen yksitoistikon. Nyt odotellaan, mikä Jonatan Johanssonin rooli tulee olemaan. Oikealla laidalla vai kärjessä?

Klo 18.25 Kenttä on odotetun huonossa kunnossa. Nurmi on kuitenkin leikattu, kuten A-maajoukkuejohto vaati.

Klo 18.22 Suomen kenttäpelaajat lämmittelemään. Kotiyleisö buuaa.

Klo 18.20 Sinivalkoisten kannattajia on paikalla nelisenkymmentä. Fanit kiinnittävät parhaillaan banderolleja pääkatsomon aitoihin.

Klo 18.18 Jääskeläinen ja Kaven lämmittelemään molariluotsi Olli Huttusen johdolla. Samoin isäntien torjujakaksikko.

Klo 18.16 Yleisöä stadionilla on toistaiseksi vähän. Poliiseja sen sijaan paljon.

Klo 18.14 Daniel Sjölund, Ari Nyman, Jari Ilola ja Peter Enckelman eivät pukeneet illan otteluun.

Klo 18.12 Sää Jerevanissa on viilentymässä. Päivä oli helteinen, mutta nyt mittari liikkuu noin 20 asteessa.

Klo 18.10 Suomen vaihtopelaajat: Mikko Kaven, Mika Nurmela, Mikael Forssell, Toni Kuivasto, Aki Riihilahti, Peter Kopteff ja Jarkko Wiss.

Kello on 17.45. Ottelun alkuun on tunti ja vartti. IS Urheilun toimittaja Mikko Knuuttila ja IS Veikkaajan toimittaja Janne Kosunen ovat täydessä työn touhussa Jerevanin stadionilla.

Tässä on IS:n verkkopalvelun onlineseurannan ensimmäinen raportti:

Suomen avauskokoonpano ja oletettu peliryhmitys Armenia–Suomi-ottelussa:

Maalissa: Jussi Jääskeläinen.

Puolustuslinja vasemmalta oikealle: Toni Kallio, Sami Hyypiä, Hannu Tihinen, Petri Pasanen.

Keskikenttä: Joonas Kolkka, Markus Heikkinen, Mika Väyrynen, Jari Litmanen, Jonatan Johansson.

Kärjessä: Shefki Kuqi.

Armenian kokoonpano:

Maalissa: Kasparov.

Kenttäpelaajat ryhmityksellä 5-3-2: Hovsepjan, Arzumnajan, Dohojan, Melikjan, Melkonyan, Tikranman, Alexanyan, Arman Karamyan, Shahgeldjan ja Manutsharjan.

IS:n verkkopalvelu seuraa jalkapalloilun EM-karsintaottelua Armenia–Suomi ja raportoi pelin tärkeimmät tapahtumat lähes minuutti minuutilta. Ottelu alkaa kello 19.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  4. 4

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. 6

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  7. 7

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  4. 4

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. Näytä lisää