Ilmari, Ilmo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Palloliitto: Ykkösen ottelussa lahjontayritys

Miesten Ykkösessä torstaina 1. kesäkuuta pelatun jalkapallo-ottelun PK-35-Viikingit lopputulokseen yritettiin vaikuttaa seurojen ulkopuolelta, Palloliitto tiedotti perjantaina.

Englantia puhunut mieshenkilö oli soittanut Viikinkien pelaajalle John Ahlbergille tiistaina ja tarjonnut 10 000 euroa vastineeksi siitä, että Ahlberg yhdessä viiden joukkuetoverinsa kanssa järjestäisi Viikinkien tappion.

Soittaja lupasi saman 10 000 euron palkkion myös viidelle muulle pelaajalle.

Ahlberg kieltäytyi ja kertoi asiasta valmentaja Jari Europaeukselle. Europaeus tarkisti, etteivät muut pelaajat olleet saaneet vastaavia ehdotuksia ja kertoi tapahtuneesta Palloliitolle.

Palloliitto kertoi välittäneensä tiedot poliisille ja pääyhteistyökumppanilleen Veikkaukselle.

- Ahlberg ja Europaeus toimivat tilanteessa juuri kuten olemme jäsenseurojen, Veikkausliigan ja muiden tahojen välillä sopineet. Lajin uskottavuuden kannalta on erityisen tärkeää, että toimimme saumattomasti kaikenlaisen vilpin ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Avoimuus näissä asioissa on tärkeää, Palloliiton kilpailupäällikkö Petri Heikkinen totesi tiedotteessa.

PK-35-Viikingit oli Veikkauksen Pitkävedon kohteena, mutta Veikkauksen mukaan pelikäyttäytymisessä ei ole havaittu poikkeavuuksia. Viikingit voitti 5-0.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  2. 2

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  7. 7

    Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

  8. 8

    Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

  9. 9

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  10. 10

    Italialaisella hiihtokuninkaalla oli morsiamet Suomessa ja Ruotsissa! Näin hän kommentoi suhdettaan Helsingissä asuneeseen Pirjoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  5. 5

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  6. 6

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  7. 7

    Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  8. 8

    Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

  9. 9

    Poliisi varoittaa vanhempia teinien salakielestä – näin nuoret peittelevät seksipuheitaan

  10. 10

    Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  2. 2

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. Näytä lisää