Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Nuorten olympialaiset - kilpailua liian varhain?

Pekingin olympialaisissa kohistiin liian nuorista kiinalaisvoimistelijoista. Nyt kritiikkiä keräävät kahden vuoden päästä Singaporessa järjestettävät ensimmäiset nuorten olympialaiset. Sinne matkaa myös pienehkö 14-18-vuotiaiden suomalaisjoukkue.

- Ne on hieno vaihe kasvattaessa suomalaisia tulevia huippu-urheilijoita kohti isoja olympiakisoja. Nuoret kohtaavat ympäri maailmaa tulevia nuoria ja näkevät, mitä on monilajitapahtuma olympiaprotokollassa, Suomen olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen sanoo.

Nuorten olympialaiset ovat kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajan Jacques Roggen lempilapsi. Kaikissa piireissä ne eivät saa kannatusta.

- Ammattilaisurheilijoiden, sponsoreiden ja rahamarkkinoiden näyteikkunaan valjastetaan lapset mannekiineiksi myös tuottamaan olympiarenkaille uutta näkyvyyttä. Tavallaan tätä brändiä voitaisiin myydä riittävästi ja se olisi kilpailukykyinen esimerkiksi jalkapallon MM-kisojen tai muiden isojen kisojen kanssa, kritisoi urheiluetiikan yliassistentti Kalervo Ilmanen Jyväskylän yliopistosta.

Suomi hakee vuoden 2012 nuorten talviolympialaisia Kuopioon. Budjetti on 9 miljoonaa euroa, joten mistään suurisuuntaisesta uudisrakentamisesta ei ole kyse. Kisaisännyys selviää 11. joulukuuta.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen laitoksella on tutkittu lapsiurheilun etiikkaa ja moraalia. Yksi tulos oli liika kilpailullisuus.

- Olen sitä mieltä, että enemmän aikuiset ja urheilujohto haluavat kilpailuttaa lapsia. Ja lapsihan tekee sen, mitä aikuiset sanovat, Ilmanen pohtii.

Katso aiheeseen liittyvä video.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  5. 5

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  5. 5

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  6. Näytä lisää