Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Sari Multalalle toinen peräkkäinen maailmanmestaruus

Purjehtija viihtyy parhaiten vesillä, mutta keskiviikkona Sari Multala piti laser radial -luokan veneensä mieluusti satamassa.

MM-kisojen päätöspäivän lähtöjen peruuntuminen Skotlannin Largsissa liian kovan tuulen takia tiesi suomalaiselle toista perättäistä maailmanmestaruutta.

- Niissä lähdöissä missä purjehdittiin, olin paras. Totta kai aina toivoisi, että päästäisiin purjehtimaan enemmän, mutta se nyt oli näin. Silloin pitää purjehtia vielä paremmin, jos on vähemmän lähtöjä, ei riitä, että purjehtii keskimäärin hyvin, Multala kertoi STT:lle puhelimitse.

Largsin oikukas tuuli typisti kisan kuuteen lähtöön. Tiistaina kisajärjestäjät höntyilivät peruessaan lähdöt tuulettomuuden vuoksi, sillä heti päätöksen jälkeen tuuli yltyi kisoille sopivaksi. Multalan mukaan perumiset eivät kuitenkaan syöneet kilpailun arvoa.

- Monet kisat ratkaistaan pienemmällä lähtömäärällä kuin nämä isot kilpailut normaalisti. Lajin luonne on tämä. Kilpailut ovat sen takia valmiiksi niin pitkät, että saadaan joka tapauksessa jonkun verran lähtöjä ajettua, Multala selvensi.

- Sellaista ihmettä ei ole keksitty, että aina saataisiin hyvät kelit varmistettua, mestari jatkoi.

Multalan mukaan kisapaikkoja olisi sääolojensa kannalta jatkossa mietittävä tarkemmin. Largsia hän ei tosin halua parjata.

- Täällä oli huonoa tuuria, sillä pari viikkoa putkeen ennen kisoja oli loistavat kelit. Ykkössija tynkäkisassa ei tuntunut aiempia neljää arvokisavoittoa himmeämmältä.

- En tiedä, miksi näitä aina pitää rankata, mutta totta kai tuntuu hyvältä voittaa. Tämä tuntuu tällä hetkellä parhaalta. Onhan se hienoa, että pystyy uusimaan mestaruuden, sitä ei ole kovin moni aikaisemmin tehnyt, 12-kertainen arvokisamitalisti Multala tuumi.

Suomen menestystä täydensi Tuula Tenkasen 10:s sija.

- Hyvä me!, Multala intoili.

Multala keräsi kuudesta lähdöstä 15 sijoituspistettä. Hollannin Marit Bouwmeester (22) otti hopean ennen USA:n Paige Raileyta (27).

Helsinkiläinen palaa kisojen jälkeen viikoksi kotimaisemiin, josta hän suuntaa harjoittelemaan Britannian Weymouthiin. Siellä purjehditaan elokuun alussa maailmancupin päätöskisa.

Kahden vuoden päästä samoilla vesillä seilataan olympiamitaleista, jotka ovat toistaiseksi Multalaa kiertäneet.

- Katsotaan tämä kausi ensin, ja sitten suunnitelmia taas eteenpäin, Multala malttoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  7. 7

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  8. 8

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  9. 9

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  10. 10

    Hannu Lauerma Imatran kolmoismurhasta: Syrjäytymisellä voimakas yhteys väkivaltaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  8. 8

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää