Matti, Matias

Urheilu

Valikko

Urheilu

Nuoret laserpurjehtijat aloittivat tyydyttävästi

Suomen joukkueen kaksi nuorinta jäsentä aloittivat oman olympiaurakkansa melko lupaavasti Laser-radalla. Naisten radialissa Tuula Tenkanen purjehtii sijalla 13 kahden lähdön jälkeen.

Ensimmäisessä lähdössä Tenkanen oli 10 ja toisessa 16. Eilen 18-vuotta täyttänyt Tenkanen oli tyytyväinen regatan alkuun mutta katse on jo seuraavissa päivissä.

- Ensimmäiseen lähtöön olen tosi tyytyväinen ja toinen meni ihan ok. Tästä on hyvä mennä eteenpäin, Tenkanen kertoo purjehtijaliiton tiedotteessa.

Tulokset menivät kärkikymmenikössä paljon ristiin, mihin Tenkanen näki syynä hankalat olosuhteet.

- Koskaan ei voinut olla täysin varma reitinvalinnasta.

Radialien johdossa on odotettu kolmikko, kun kärkeä pitää USA:n Anna Tunnicliffe, toisena Belgian Evi Van Acker ja kolmantena Ranskan Sarah Staeyaert. Hajonta lähtösijoituksissa pitää kokonaistilanteen mielenkiintoisena, sillä Tenkanen on tasapisteissä kahden edeltävän kanssa ja kymmenes sija on vain pisteen päässä. Pierre Collura aloitti erinomaisesti kovatasoisessa Laserissa purjehtimalla 15:nneksi kahden lähdön jälkeen. Colluran lähtösijoitukset olivat tänään 25 ja 10.

Toisessa lähdössä mustan lipun aikana Collura otti rohkean lähdön linjan keskeltä ja pääsi purjehtimaan kärkikymmenikössä. Collura lähtee kuitenkin nöyränä seuraaviin lähtöihin hyvän alun jälkeen.

- Radalla ei voi antaa mitään ilmaiseksi. Jokainen senttikin on tärkeä. Nyt on vain taisteltava ja lisättävä kaasua, 19-vuotias Collura sanoo.

Laserien johtopaikalla purjehtii Uuden-Seelannin Andrew Murdoch, toisena Italian Diego Romero ja kolmantena Argentiinan Julio Alsogaray.

  • Peking2008

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  2. 2

    Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

  3. 3

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  4. 4

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  7. 7

    Norjan mäkihyppytähden tyly arvio Janne Ahosesta: ”Entinen suuruus, jolla ei ole enää mitään annettavaa”

  8. 8

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  9. 9

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  10. 10

    Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  2. 2

    Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

  3. 3

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  4. 4

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. Näytä lisää