Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ässien fani Olli Lindholm esiintyi Kärppien juhlissa

Oulun Kärppien Mestaruusjuhlien pääesiintyjä, suomirockin suurimpiin kuuluvan Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm oli juuristaan huolimatta ilolla mukana mestaruusjuhlissa.

Lindholmin rinnassa sykkii lujaa patasydän, ja artisti oli vuosi sitten vahvasti tukemassa kotikaupungin Ässiä finaaleissa. Vankkumatonta porilaista jouduttiin houkuttelemaan Oulun mestaruushumuun vuosikausia.

- Olen kaksi kertaa aiemmin kieltäytynyt Juha Junnolle näistä bileistä, koska olen niin Ässä-mies. Mutta kolmatta kertaa en voinut kieltäytyä, Lindholm sanoo.

Junno on Kärppien toimitusjohtaja.

Kotiseuturakkaudestaan huolimatta Lindholm on seurannut pitkään myös Kärppien kehitystä.

- Olen ilolla seurannut sivusta tätä työtä, kun Kärpät ei ole paljon pullistellut ja paukutellut henkseleitään.

Huipulla pysyminen vaatii usein kovempaa työtä kuin sinne pääsy. On helppo nousta kansan suosikiksi, mutta suosiossa pysyminen on kovan työn tulos.

- Olli Lindholm on kuin suomalaisen rock'n rollin Juha Junno. Sekä Yö että Kärpät pyrkivät tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Molemmat on helvetin ylpeitä, mutta samalla vaatimattomia, Lindholm näkee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  6. 6

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  6. Näytä lisää