Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jarkko Niemisen taival Roomassa päättyi

Tennispelaaja Jarkko Niemisen urakka Rooman ATP-turnauksen miesten kaksinpelissä päättyi avauskierroksen tappioon Tshekin Tomas Berdychille luvuin 4-6, 5-7. Ottelu alkoi Niemisen kannalta loistavasti. Hän mursi heti vastustajansa ensimmäisen syöttövuoron ja piti perään omansa. Berdych mursi kuitenkin Niemisen syötön erän neljännessä pelissä ja tasoitti pelin 2-2:een.

Tämän jälkeen mentiin tasalukemissa aina tilanteeseen 4-4 molempien pidettyä omat syöttönsä. Berdych piti sen jälkeen omansa, ja mursi perään Niemisen syötön. Näin ensimmäinen erä kirjattiin Berdychille luvuin 6-4.

Toinen erä kulki tasaisesti tilanteeseen 2-2, jonka jälkeen Nieminen mursi vastustajansa syötön ja siirtyi 3-2-johtoon. Nieminen johti toista erää 5-4 ja pääsi syöttämään erävoitosta. Berdych mursi kuitenkin tiukassa paikassa Niemisen syötön ja tasoitti tilanteeksi 5-5.

Kun Berdych piti seuraavan syöttönsä, paineet olivatkin Niemisellä. Omassa syötössään Nieminen hermoili, ja tshekki pääsi yrittämään ratkaisua pariinkin otteeseen. Kolmas ottelupallo toi tuloksen, kun Niemisen kämmenlyönnin karkasi leveäksi. Turnauksessa 12:nneksi sijoitettu Berdych saa toisella kierroksella vastaansa voittajan ottelusta Stanislas Wawrinka Sveitsi-Albert Montanes Espanja.

Nieminen oli harmissaan omasta peliesityksestään.

- Todella harmittavaa hävitä tällainen ottelu. Olin molemmissa erissä murrolla johdossa, mutta en pystynyt laittamaan eriä poikki. Ainakin toinen olisi pitänyt voittaa, Nieminen totesi.

- Nyt täytyy ajatella positiivisesti ja tehdä kovasti töitä. Olen hävinnyt monta sellaista peliä, mitkä olisi pitänyt voittaa. Pari voittoa on nyt saatava alle, että itseluottamus palaa takaisin. Pelini on muuten hyvällä mallilla, en vain voita otteluita, maskulainen tuskaili.

Niemisen urakka jatkuu vielä tiistaina nelinpelillä. Nieminen ja ruotsalainen Robin Söderling saavat vastaansa parin Mahesh Bhupathi Intia/Radek Stepanek Tshekki.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  3. 3

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  4. 4

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

  7. 7

    Nooralotta Neziri saapuu Linnan juhliin lähes 100 000 euron arvokorut yllään – asun kruunaa huippusuunnittelijan iltapuku

  8. 8

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  9. 9

    ”Mahtaa ottaa Sipilää otsalohkoon” – pieni Rääkkylän kunta selätti valtioneuvoston

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  3. 3

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  4. 4

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. Näytä lisää