Sampsa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomalaisvoitto naisten nelinpelissä Tampereella

Seuratoverit Piia Suomalainen ja Katariina Tuohimaa ilahduttivat katsojia voittamalla naisten nelinpelin lauantaina Tampereen 10 000 dollarin ITF-tennisturnauksessa. Kakkossijoitettu suomalaispari päihitti ykkössijoitetun tanskalais-hollantilaisen parin Hanne Skak Jensen/Marcella Koek luvuin 6-2, 6-4.

Helsinkiläisen Smash-seuran Suomalainen ja Tuohimaa saivat hieman lohtua tappioilleen kaksinpelin välierissä aikaisemmin päivällä. Suomalainen oli kaksinpelin ykkössijoitettu, mutta kilpailun yllättäjä Alise Vaidere Latviasta vei loppuottelupaikan luvuin 6-3, 6-2.

- Olen voittanut hänet ne kaksi kertaa jotka olemme pelanneet aikaisemmin, mutta en ollut täydessä pelikunnossa, Suomalainen sanoi.

- Sain pelireissulla Ranskassa pallon pahasti ohimooni, ja vaikutusta oli vielä. Olin epävarma lähdenkö ollenkaan mukaan tähän kisaan, mutta päätin kokeilla. Siihen nähden tulos oli hyvä, Suomalainen jatkoi.

Tuohimaa, 19, näytti vievän oman välieräottelunsa Skak Jenseniä vastaan kolmanteen erään, sillä hän johti toista erää 3-0 ja 4-1. Tanskalainen onnistui kuitenkin nousemaan voittoon hieman varmemmilla lyönneillään voittamalla viisi peliä peräkkäin. Loppuluvut Skak Jensenille 6-1, 6-4.

Suomalaispari myös miesten loppuottelussa

Tampereen miesten 50 000 dollarin ATP-haastajakiertueen turnauksessa nähdään myös suomalaisloppuottelijat, sillä nelinpelissä Kurikan TC:n Jukka Kohtamäki ja Myllykosken VS:n Mika Purho ylsivät sunnuntain finaaliin.

Lauantain välierässä Kohtamäki ja Purho voittivat parin Franko Skugor Kroatia/Marko Tkalec Slovenia luvuin 6-3, 6-4. Loppuottelussa on vastassa Ruotsin vasenkätinen Johan Brunström parinaan Kuwaitin ykköspelaaja Mohammed Ghareeb.

- Täydennämme toisiamme hyvin, mutta vastus kovenee. Hyvin saamme pelata, jos haluaa voittaa, Kohtamäki sanoi.

Tampereen kilpailun 25-vuotisessa historiassa ainoastaan kerran on suomalaispari voittanut nelinpelin. Jarkko Nieminen ja Ville Liukko onnistuivat vuonna 2000.

Kaksinpelin loppuottelussa sunnuntaina pelaavat ykkössijoitettu, Australian 27-vuotias Peter Luczak ja ranskalainen Eric Prodon, 26. Luczak on maailmanlistalla sijalla 100 ja Prodon 290:s, mutta vahvassa nousussa pitkän loukkaantumisesta johtuvan tauon jälkeen.

Luczak löi välierässä Itävallan Martin Slanarin 6-4, 6-3 ja Prodon Hollannin Raemon Sluiterin 6-4, 4-6, 6-4.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  8. 8

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Naapuriin muutti homovastainen mies – perheenäidin täydellinen vastaus räjäytti somen riemuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  8. 8

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  9. 9

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  10. 10

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  6. Näytä lisää