Heli, Heljä, Helinä

Urheilu

Valikko

Urheilu

Evilän kausi ohitse

Pituushyppääjä Tommi Evilän yleisurheilukausi päättyi etureiden etummaisen lihaksen repeytymän vuoksi. Evilän valmentaja-isä Juhani Evilä vahvisti asian torstaina.

Evilä loukkasi reitensä Helsinki gp:n pituuskisan viimeisellä hyppykierroksella keskiviikkona. Evilän jalka tutkittiin torstaina ja hänen lääkärinsä Jonne Väisänen vahvisti lihaksen repeytymän.

- Odotamme kuitenkin vielä varsinaisen röntgenlääkärin lausuntoa perjantaina, Juhani Evilä kertoi.

Vamman vuoksi Evilältä jää väliin myös Göteborgin EM-kilpailut. Suomen urheiluliiton valmennusjohtajan Jarmo Mäkelän mukaan loukkaantuminen oli ikävä uutinen koko kisajoukkueelle.

- Olen erittäin harmissani Tommin puolesta. Hänen poisjääminen on todella suuri lovi EM-joukkueeseen. Ei pelkästään menestyksen suhteen, vaan myös hengenluomisen vuoksi, Mäkelä kertoi.

Tommi Evilä kärsi alkukesästä samassa jalassa olleesta ns. hyppääjän polvesta.

- Mitä ilmeisemmin repeämä on jonkinlainen johdannainen vammasta, Juhani Evilä totesi.

- Normaalilla ihmisellä repeämä paranee 3-4 viikossa. Tommi on kuitenkin huippu-urheilija, jolla on kyky tuottaa voimaa paljon ja nopeasti, joten hänen kohdallaan toipuminen kestää noin kuusi viikkoa. Tommi ei enää hyppää tänä kesänä, Juhani Evilä vahvisti.

Juhani Evilä kertoi, että etureiden kuntoutus aloitetaan saman tien. Kaksikko aikoo myös hieman rentoutua kauden päätyttyä loukkaantumiseen.

- Nyt kaivetaan virvelit ja uisteluvehkeet esiin ja koetetaan rentoutua. Tämä on ollut stressaava kausi meille molemmille.

Tommi Evilän kausi on ollut muutenkin rikkonainen, sillä hän ei pystynyt kilpailemaan hallikauden aikana takareisivamman ja flunssan takia. Toivuttuaan hän harjoitteli kovasti, kunnes oikea polvi alkoi vaivaamaan.

Kesän aikana hyppäämissään kilpailuissa Evilä on käyttänyt normaalia lyhyempää vauhtia. Silti mies onnistui ylittämään kahdeksan metrin rajan Jyväskylän Kalevan kisoissa ja nappasi Suomen mestaruuden. Evilä saavutti pronssia viime kesänä Helsingin MM-kilpailuissa.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

  2. 2

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  3. 3

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  4. 4

    Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

  5. 5

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  6. 6

    Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

  7. 7

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

  2. 2

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  3. 3

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  4. 4

    Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

  5. 5

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  6. Näytä lisää