Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Alexei Eremenko junior osui Venäjän cupissa

Jalkapalloilija Alexei Eremenko juniorilla ei kestänyt kauan avata maalitilinsä uudessa seurassaan Saturnissa. Eremenko pelasi eilen neljännen virallisen ottelunsa Saturnin paidassa ja teki debyytti-osumansa. Hän osui Moskovan Dynamoa vastaan Venäjän cupin puolivälierässä.

Moskovan alueen seura Saturn voitti kotonaan pelatun ensimmäisen osaottelun 3-0 ja on nyt erittäin lähellä välieräpaikkaa. Ottelun avausmaalin teki omaan verkkoon Dynamon senegalilaispuolustaja Pascal Mendy.

Eremenko kaadettiin rangaistusalueella 23. peliminuutilla ja hän ampui seuranneen rangaistuspotkun itse verkkoon.

Eremenko on itse asettanut tavoitteekseen tehdä debyyttikaudellaan kymmenen maalia Saturnille.

- Kymmenen maalia olisi minusta onnistuneen ensimmäisen kauden merkki. Tärkeintä on kuitenkin, että joukkue voittaa. Minusta tuntuu aivan yhtä hyvältä syöttää kaverille maali, kuin tehdä sellainen itse, Eremenko kertoi IS Urheilun haastattelussa Pietarissa viime viikonloppuna.

Eremenko pelasi otteluraporttien mukaan hyvän ottelun. Lähes kaikki Saturnin pelinrakentelu kulki Suomen maajoukkuemiehen kautta.

Saturniin hyvin kotiutunut Eremenko voi olla tyytyväinen peleihinsä Venäjällä tähän mennessä. Hän on ollut avauskokoonpanossa kaikissa Saturnin neljässä pelissä (kolme cupin ottelua ja yksi liigapeli), joista Saturn on voittanut kaksi ja pelannut kaksi tasan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norja voitti naisten MM-parisprintin – IS seuraa

  2. 2

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  3. 3

    Tolppaan törmännyt kuski sanoi olleensa ”pienessä humalassa” – puhalluskoe osoitti toista

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  6. 6

    Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  9. 9

    Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

  10. 10

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norja voitti naisten MM-parisprintin – IS seuraa

  2. 2

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  3. 3

    Tolppaan törmännyt kuski sanoi olleensa ”pienessä humalassa” – puhalluskoe osoitti toista

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  6. Näytä lisää