Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Asikaiselle ei jäänyt tappiosta traumoja

Keskisarjan EBU-liiton Euroopan mestaruuden juhannuksena saksalaiselle Sebastian Sylvesterille menettänyt Amin Asikainen on taustajoukkojensa kanssa käynyt ottelun tapahtumat hetki hetkeltä läpi, ja virheistä on opittu.

Liian innokkaasti Sylvester-ottelun alussa hyökännyt Asikainen haki tyrmäystä, mutta joutuikin lopulta itse teknisesti tyrmätyksi. Samalla 22 ammattilaisottelun sarakkeeseen tuli ensimmäinen tappio.

Tuleviin koitoksiin Asikainen lähtee selkeästi puolustusvoittoisemmalla taktiikalla, ja kaksi seuraavaa vastustajaa on valittu Asikaisen ottelutyyliä palvelevalla tavalla.

Asikainen kohtaa syyskuun 28. päivä ranskalaisen Sylvain TouzetinTukholmassa ja lokakuun 22. päivä ranskalaisen Christophe Karagozin Helsingissä Helsingissä.

Touzet-ottelu on vain nelieräinen, mutta Karagozia vastaan on suunniteltu 10-eräinen mittelö. Ranskalaiset ovat nyrkkeilytyyliltään aktiviisia, jotka eivät ylimääräisiä peruuttele.

- Olen nähnyt muutaman matsin televisiosta. Ihan sitkeä kaveri, Asikainen luonnehtii Touzetia, joka on voittanut 25 ottelustaan vain yhdeksän.

Karagozin tilasto osoittaa 16 voittoa, 12 tappiota ja neljää ratkaisematonta.

- Pitää olla itsevarma, mutta ei liian itsevarma. Tarkoituksena ei ole lähteä kädet pystyssä päin, vaan tehdä väistöjä ja lyödä terävästi etummaisella suoralla, Asikainen suunnittelee.

Asikainen ei usko, että nelieräinen ja nopeatempoinen ottelu tuottaisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Valmentaja Pekka Mäen mukaan tähän on valmistauduttu painottamalla harjoituksissa nopeuskestävyyttä.

Ainakin kestävyyden pitäisi Asikaisella olla kunnossa, sillä pari viikkoa sitten hän juoksi cooper-testissä melkein 3 500 metriä.

Mäki ei usko traumoihin

Valmentaja Mäki on teroittanut Asikaiselle Sylvester-ottelun jälkeen paluuta ja ennen kaikkea pysymistä suojattinsa vahvuuksissa, muun muassa vahvan puolustuksen kautta tapahtuvissa vastaiskuissa.

- Tappio ei ole ikinä hyvä, mutta yhdestä tappiosta voi oppia enemmän kuin kymmenestä huonosta voitto-ottelusta. Yli-itsevarmaa oloa ei saa enää tulla, hermojen täytyy pitää joka paikassa ja nurkkaa (kehäkulmauksessa olevaa valmentajaa) pitää kuunnella, Mäki listaa.

- En usko, että tappio on jättänyt jälkiä Aminiin. Sen näkee tosin sitten seuraavassa ottelussa. Ranskalaisvastustajien kanssa saa olla tarkkana, sillä he ovat taisteluhenkisiä ja sitkeitä, Mäki arvioi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

  8. 8

    Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. Näytä lisää