Tuuli, Tuulia, Hilda

Urheilu

Valikko

Urheilu

Huippuvoide on Suomen salainen ase

Suomalainen voidevalmistaja Startex Oy on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa kolme vuotta yhteistyötä Suomen hiihtoliiton eri lajiryhmien kanssa uudentyyppisen voiteen kehittämiseksi. Nyt yhteistyö alkaa poikia hedelmää.

- Meillä on käytössä uusia aineita ja uutta tekniikkaa. Enempää en voi tässä vaiheessa paljastaa, yhtiön toimitusjohtaja Jukka Järvinen sanoi.

Pitkä projekti on kantanut tulosta, sillä suomalaisten vauhdit ovat olleet huippuluokkaa alkukauden mäkikisoissa.

- Näyttää siltä, että olemme muita edellä erityisesti kosteilla ja lauhemmilla keleillä.

Firman voiteita kaupataan Start-tuotemerkillä, joka tunnetaan hyvin kuntohiihdon puolella. Hollolalaisyritys sai hiljattain patentin suuren suosion saavuttaneelle pitoteipille.

Mäkimiesten hanketta on vetänyt voiteluekspertti Antero Nuuttila. Jatkossa markkinoita haetaan alppihiihdon puolelta. Maailman alppivaliot ovat kiinnostuneet tuotteesta, joka on siivittänyt suomalaishyppääjät menestyksiin viime kausina.

Alppirinteillä suomalaisinnovaatiosta on päässyt nauttimaan naismaajoukkueen lisäksi vauhtilajien koekaniini, Liechtensteinin Marco Büchler. Ja millä menestyksellä: hän voitti uransa ensimmäisen syöksylaskun Val Gardenassa 34-vuotiaana.

Voidevalmistaja toivoo Torinon olympiakisoihin lämpimiä kelejä, jotta suomalaisurheilijat saavat voidevalmistajan pioneerityöstä kaiken irti.

- Mitä lähempänä nollaa, sitä suuremmat erot meidän hyväksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  5. 5

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  6. 6

    Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

  7. 7

    Sinnikäs valepoliisi sai vanhuksen luovuttamaan pankkitunnuksensa – poliisi varoittaa huijareista: Toimi näin, jos puhelu epäilyttää

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

  10. 10

    Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  9. 9

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  5. 5

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  6. Näytä lisää