Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Visa Hongistossa on ainesta!

Visa Hongisto on näiden MM-kisojen ehdottomasti mukavin suomalaisyllätys. 20-vuotias valkealalainen pinkoi alkuerässään ennätysvauhtia ja pääsi juoksemaan ensimmäisissä arvokisoissaan toisenkin kerran.

Pirteätä Hongistossa on se, että hän pääsee jo tuossa iässä kohtuullisen lähelle Suomen ennätystä. Sehän on Tommi Hartosen 20,47 ja Hongisto juoksi eilen alkuerässä 20,56. Aika on kaikkien aikojen tilaston kakkonen Suomessa, ja oma ennätys parani kertaheitolla 19 sadasosaa.

Alkuerässä suomalaiskoltiaisen rinnalla juoksi pikajuoksun uusi ykkösnimi, Tyson Gay.

- Nauratti, kun se vain hölkkäsi siinä vieressä, Hongisto sanoi.

Gayn ennätykseen Hongistolla on matkaa miltei sekunti, mutta nuori maatalon poika on jo ilmoittanut, että hän uskoo valkoisenkin miehen kykenevän 20 sekunnin rajan tienoille.

Tervejärkiseltä vaikuttavan nuorukaisen tulevaisuuden kannalta hyvältä näyttää myös se, että parhaat tulokset ovat aina syntyneet arvokisoissa. Tätä ennen hän näytti parastaan nuorten EM-kisoissa, josta tuli kultaa. Nyt mielessä siintää olympiamatka Pekingiin ja välieräpaikka siellä. Hän uskoo, että siihen riittää 20,40.

Maailman huipulle on kuitenkin vielä matkaa, mutta onneksi on aikaakin. Tämän vuoden tilastoissa maailmassa on sentään 50 juoksijaa päässyt alle 20,50 - heistä 21 amerikkalaisia.

Hongistoa valmentaa Kai Kepsu, ja kesän mittaan on käyty keskustelua siitä, riittääkö Kepsun ammattitaito piilevän timantin hiomiseen.

Tuloksista päätelleen keskustelu on kovin turhaa. Ja Hongistoa itseään valmentajanvaihtopuheet eivät kuulemma voisi vähempää kiinnostaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  3. 3

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

  6. 6

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  7. 7

    Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

  8. 8

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  9. 9

    Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

  10. 10

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  10. 10

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  3. 3

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

  6. Näytä lisää