Sampsa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tuttu nimi jatkaa SLU:n johdossa

Liikuntajärjestöjen mandaattipaikat Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n hallituksessa olivat lauantaina historiaa, kun SLU valitsi luottamushenkilönsä ensi kertaa sääntömuutoksen jälkeen.

Viime talvena hyväksytty sääntöuudistus paitsi poisti mandaattipaikat, myös pienensi hallituksen koon 17 jäsenestä 11:een. Toimikaudet pitenivät kolmivuotisiksi.

Puheenjohtajan valintaan uudistus ei vaikuttanut. Järjestön johdossa jatkaa helsinkiläinen Timo Laitinen, jolle vuosien 2010-2012 toimikausi on järjestyksessään neljäs. Hänet valittiin järjestön puheenjohtajaksi ensi kertaa marraskuussa 2003.

- Lähden innostunein mielin tulevaan kauteen. Liikuntajärjestöissä tehdään ennakkoluulottomasti Visio2020-työtä, Laitinen sanoi.

Visio2020 liittyy arkiliikuntaan panostamiseen ja liikunnallisen elämäntavan vaalimiseen. Strategia pyrkii erityisesti tunnistamaan ne elämänvaiheet, joissa liikunnallisuus on vaarassa jäädä sivuraiteelle. Visio2020 tulee tarkempaan käsittelyyn SLU:n seuraavassa kevätkokouksessa.

Vaikka mandaattipaikat poistuivat SLU:n hallituksesta, kovin suurta vallankumousta ensimmäisissä henkilövalinnoissa ei tehty. Myös Työväen urheiluliiton takavuosien pelko vaikutusvallan pienenemisestä mandaattipaikkojen poiston yhteydessä oli turha.

SLU:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kotkalainen Sirpa Paatero, joka on myös TUL:n puheenjohtaja. Toinen varapuheenjohtaja on jyväskyläläinen Kirsti Partanen, joka toimii myös suurimpiin lajiliittoihin kuuluvan Suomen voimisteluliiton puheenjohtajana.

Hallituksen jäseniksi valittiin Jääkiekkoliittoa edustava Kalevi Halonen (Nurmijärvi), Hiihtoliittoa taustayhteisönään pitävä Jorma Hyytiä (Seinäjoki), ruotsinkielisen urheilujärjestön CIF:n puheenjohtaja Mikael Ingberg (Raasepori), Olympiakomiteassa muun muassa urheilijoiden koulutusasioista vastaava Tuuli Merikoski-Silius (Tampere), Paralympiakomitean puheenjohtaja Petri Pohjonen (Espoo) ja Etelä-Savon Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtaja Pirjo Rusanen (Mikkeli). Lisäksi hallitukseen valittiin urheilumarkkinoinnin parissa toimiva Mikko Vanni (Helsinki) ja kokkolalainen Timo Virolainen, jonka taustayhteisö on Koripalloliitto.

Hallituksen varajäseniksi valittiin nyrkkeilyn edustaja Sirpa Makkonen (Tampere) ja judoa edustava Tapio Mäki (Muurame).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. 6

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

  9. 9

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  10. 10

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. Näytä lisää