Sampsa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ron Dennis IS Urheilulle: Hairahduksista Kimi oppii

McLarenin pääjohtaja Ron Dennis puhuu haastattelussa Kimi Räikkösestä kuin omasta pojastaan. Dennis antoi erikoishaastattelun IS Urheilulle.

- Kimi on valinnut yrityksen ja erehdyksen tien, Dennis tiivistää suomalaisen supertähden elämäntilanteen.

Dennisin mukaan Räikkönen ei ota neuvoja vastaan keneltäkään.

- Hän on ollut aina sellainen. Hän ei ota neuvoja vastaan minulta eikä edes omilta vanhemmiltaan. Minä en koskaan käske Kimiä. Kerron vain hänelle näkemykseni siitä, kuinka asiat olisi järkevintä tehdä.

Dennis on jo aikaisemmin muistuttanut, että kilpa-autoilun parissa elämänsä viettäneellä Räikkösellä ei ole ollut aikaa henkiseen kasvuun yhtä paljon kuin muilla hänen ikäisillään.

Dennis ei ole kuitenkaan lainkaan huolestunut tai närkästynyt.

Dennis on perfektionisti ja erityisen tarkka McLaren-Mercedeksen imagosta. Räikkösen vapaa-ajan vieton saama laaja julkisuus ei ole ollut varmasti parasta mahdollista julkisuutta, mutta Dennis suhtautuu otsikoihin hyvin pragmaattisesti.

- Minä johdan F1-tallia ja hyväksyn, että kuljettajien - erityisesti nuorten kuljettajien - käytös ei aiheuta pelkästään hyviä uutisia.

Dennis ihmettelee, miksi Suomessa Räikkönen ei ole saanut samanlaista ymmärtämystä kuin formulakuskin työnantaja on osoittanut.

- Minä pidän suuresti suomalaisista. Mutta en ymmärrä, miksi suomalaiset tiedotusvälineet ovat suorastaan yrittäneet saada Kimiä ansaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  6. 6

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  9. 9

    Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

  10. 10

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  6. Näytä lisää