Tatu, Daniel, Taneli

Urheilu

Valikko

Urheilu

Toijala pelasi viimeisen liigapelinsä

Vuosi oli 1993, kun 21-vuotias Jukka Toijala esiintyi ensimmäisen kerran koripalloilun SM-sarjassa kasvattajaseuransa Kouvolan Kouvojen väreissä.

Eilen ympyrä sulkeutui. Toijala matkusti Kouvojen bussissa viimeiseen liigaotteluunsa. Määränpää oli Turku.

Pelimatka oli mukava. Ura oli mieluisaa lopettaa 95-72-vierasvoittoon Aura Basketista.

- Kiva, kun kotijoukkuekin muisti. Sain savustetun kalkkunan, pelinjohtaja kertoi.

Nyt Toijalalla on ikää 33 vuotta. Pääsarjapelejä kertyi 343. Mestaruusriehasta kolmen pisteen linko sai nauttia kolme kertaa. Kaikki kolme (1995, 1999 ja 2004) kasvattajaseuransa riveissä. Pari vuotta vierähti opiskelujen takia Joensuussa.

Tällä kaudella Toijala urakoi syksyn jokaisessa 22 ottelussa, mutta päätti panna uralleen stopin. Lonkka ei enää kestä urheilemista huipputasolla.

Toijala kukitettiin jo viime lauantaina kotiyleisönsä edessä. Hän halusi kuitenkin olla vielä mukana syyskauden päättävässä vierasmatsissa.

Toijala on sanonut, että lopettamispäätös pitää.

- Pelaaminen on ollut viime aikoina kivireen vetämistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  3. 3

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

  6. 6

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  7. 7

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  8. 8

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  9. 9

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  10. 10

    Kaikkien aikojen ennätysyleisö! Sub: Saara Aallon X Factor-finaalia seurasi yli miljoona suomalaista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  10. 10

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  3. 3

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

  6. Näytä lisää