Aslak

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jenni Mikkonen EM-nelonen 200 metrillä

Jenni Mikkonen oli hyvässä vauhdissa sivumatkallaan 200 metrillä ratamelonnan EM-kilpailuissa perjantaina, ja tuloksena oli neljäs sija. Tasaisen kisan voittoon veti Espanjan Teresa Portela, ja Unkarin Timea Paksy sekä Slovenian Spela Ponomarenko ehtivät kahdeksan sadasosasekunnin sisään. Mikkonen hävisi voittajalle 0,747 sekuntia.

- Ei tällä valmistautumisella oikein ollut hirveästi odotuksia, ja kolme parasta menivät ihan omaa vauhtiaan. Kiva fiilis kuitenkin jäi, vaikka eroa olikin selvästi, Mikkonen kertasi STT:lle puhelimitse Saksan Brandenburgista.

200 metrin sprinttimatkalla urakoitiin saman päivän aikana alkuerät, välierät ja finaali. Alkuerässään Mikkonen oli kolmas ja välieränsä hän voitti.

- Tiheällä tahdilla sai kisata. Paransin kuitenkin joka vedolla, viimeinen eli finaali oli paljon parempi kuin eka eli alkuerä.

Mikkosen tärkein kisa on sunnuntaina, jolloin edessä on 500 metrin välierät sekä finaali. Perjantai oli sopivaa valmistautumista niihin.

- Kaksisataa on kiva vetää, se on kuitenkin erilaista kuin viissatanen. Kyllä tämä auttaa sunnuntaita varten, nyt on vain tärkeätä palautella hyvin. Kisat on aina elimistölle sen verran rankkoja.

Lauantaina suomalaisista kisaavat Laura Inha 1 000 metrin kajakkiyksikön välierissä sekä Mika Hokajärvi ja Kalle Mikkonen miesten kajakkikaksikon 1 000 metrin välierissä.

  • melonta

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  2. 2

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  3. 3

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  4. 4

    Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

  5. 5

    Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

  6. 6

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  7. 7

    Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

  8. 8

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  9. 9

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  10. 10

    Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  8. 8

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  9. 9

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  10. 10

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  2. 2

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  3. 3

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  4. 4

    Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

  5. 5

    Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

  6. Näytä lisää