Oona, Netta, Aune

Urheilu

Valikko

Urheilu

Henri Häkkinen olympiapronssille ilmakiväärissä

Henri Häkkinen on avannut Suomen mitalitilin olympialaisissa. Häkkinen sijoittui kolmanneksi ilmakiväärin loppukilpailussa.

Intialainen Abhinav Bindra voitti kultaa tuloksella 700,5. Hopealle ampui kiinalainen Qinan Zhu tuloksella 699,7. Häkkinen hävisi Zhulle 0,3 pistettä.

Omasta finaaliennätyksestään 702,4 pistettä Häkkinen jäi jonkin verran. Tasaisessa kisassa ratkaisu syntyi osuvasti finaalin viimeisellä eli kymmenennellä laukauksella. Bindra tähtäsi eleettömästi 10,8 pistettä eli lähes napakympin ja Häkkinen 9,7 pistettä eli finaalin huonoimman laukauksensa. Zhu sai 10,5 pistettä ja pinnisti 0,3 pisteen erolla ohi Häkkisestä.

Häkkinen voitti peruskilpailun kahta pistettä vaille maksimituloksella 598. Helmikuussa Häkkinen ylsi maksimitulokseen 600 pistettä.

Häkkisellä on lajissa EM-hopea vuodelta 2007. Hänen voittamansa mitali on Suomelle ensimmäinen olympiatasolla ilmakiväärissä. Häkkinen on 28-vuotias ja ampuu myös pienoiskiväärilajeja, mutta ei ole vielä niissä yhtä hyvä kuin ilmakiväärissä. Häkkinen on oppinut ilmakiväärillä pystyasennon ja hallitsee sen erinomaisesti.

Häkkisen mitali ei yllättänyt ampumajoukkueen nestoria Juha Hirveä. Hän odotti Häkkiseltä finaalipaikkaa.

- Se oli pieni yllätys, että hän pääsi piikkipaikalta finaaliin, sanoi Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen.

Henri Häkkinen

syntynyt: 16.6.1980 Joensuussakotipaikka: Hollolaseura: Joensuun Ampujathenkilökohtainen valmentaja: Tapio Säynevirtaaviosääty: avioliittoammatti / koulutus: upseeri / sotatieteiden maisterityönantaja: Puolustusvoimat, Viestirykmenttiaseet: Anschütz 9003, Anschütz 1913, Grünig & Elmiger Ft300 ja ST200patruunat: H&N, Lapua Midas, Lapua 6mmBRvarusteet: Kurt Thuneyhteistyökumppanit: Centra-tähtäimet, Lämpökarelia, Deep Lead

Henkilökohtaiset ennätyksetilmakivääri 60 ls, 16.2.2008, Pieksämäki: 600ilmakivääri 60 ls + 10 ls:n finaali, 5.2.2006, Hankasalmi: 702,4pienoiskivääri 3 x 40 ls 19.6.2004, Kontiolahti: 1173 pienoiskivääri 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali 27.5.2007, Säkylä: 1269,3 (1170+99,3) pienoiskivääri makuu, 60 ls 20.6.1999, Kontiolahti: 595 300 m, vakiokivääri, 3 x 20 ls, 25.8.2007, Hamina: 588

Lähde: Suomen Ampumaurhelijaliitto

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  9. 9

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  10. 10

    Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  4. 4

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  5. 5

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  6. 6

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  7. 7

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  8. 8

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  9. 9

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  10. 10

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. Näytä lisää