Kyllikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Pamela Jelimo voitti<br> 800 metriä huippuajalla

Kenian Pamela Jelimo, 18, oli naisten 800 metrin olympiafinaalissa musertavan ylivoimainen. Hän kuorrutti soolojuoksun junioreiden maailmanennätyksellä 1.54,87, jota hän on kauden mittaan korjaillut jo useasti.

Osakan MM-kisoissa matkan viime kesänä voittanut Kenian Janeth Jepkosgei sai kuntonsa ajoitettua hyvin olympiafinaalin. Hän juoksi kauden parhaansa 1.56,07, mutta se riitti vain hopeaan.

Jepkosgei lähti vauhdinpitoon kisan alussa, mutta kun 400 metriä oli juostu (55,41), Jelimo oli ottanut kisan hallintaansa. Hän ohitti 600 metriä ajassa 1.24,03, jonka jälkeen muut oli kaukana takana

- Hopeamitali Jelimon jälkeen on kuin kultamitali minulle, Jepkosgei kuvasi Jelimon ylivoimaa.

Pronssimitalin kohtalo ratkesi loppusuoran kirikamppailussa, jossa Marokon Hasna Benhassi nousi mitalistiksi kesän parhaallaan 1.56,73. Hän oli neljä vuotta aiemmin Ateenan olympialaisissa kahdeksas.

Kisa olisi voinut olla toisenlainen, ellei Venäjän Jelena Soboleva olisi joutunut jäämään kisoista pois dopingepäilyn takia. Sobolevalla on hallussaan kauden nopein 800 metrin aika 1.54.85.

Häntä kuten useita muita Venäjän maajoukkueen juoksijoita syytettiin järjestelmällisestä dopingista sen jälkeen, kun heidän testinäytteensä todettiin olevan samasta lähteessä. Sobolevan aika tullee mitätöidyksi.

Jelimon ylivoimaa kuvaa se, että hänellä on halussaan kuusi kesän nopeinta 800 metrin aikaa, jos Sobolevan aikaa ei lasketa. Jelimon olympiavoitto oli ensimmäinen kenialaisnaisen juoksema olympiayleisurheilusta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

  5. 5

    Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

  6. 6

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  7. 7

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  8. 8

    Video: Ryöstettiinkö Ässiltä maali Hämeenlinnassa? Hylkäys johti rajuun protestointiin

  9. 9

    IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

  10. 10

    Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  6. 6

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  7. 7

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  8. 8

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  9. 9

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

  5. 5

    Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

  6. Näytä lisää