Senja

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ensimmäiset valinnat Pekingiin jo joulukuussa

Suomen olympiakomitea aikoo nimetä ensimmäiset urheilijat ensi kesänä Pekingissä järjestettäviin olympialaisiin jo joulukuussa. Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari-Niemi Nikkola sanoi tiistaina Vierumäellä, että ajankohta on Suomessa poikkeuksellisen aikainen.

- Minusta tämä on hyvä kokeilu, sillä nyt laji voi halutessaan rauhoittaa tilanteen, jos kilpailua paikoista ei ole.

Kaikkiaan urheilijoiden valintakokouksia järjestetään neljä, joista siis ensimmäinen joulukuussa. Pekingiin suomalaiset urheilijat ovat hankkineet 23 kiintiöpaikkaa.

Suomesta on Pekingiin lähdössä Niemi-Nikkolan mukaan 60-70 urheilijaa. Määrää voi vielä nousta, jos lentopallomaajoukkue onnistuu hankkimaan kisapaikan.

Suomen tavoitetta Pekingissä ei ymmärrettävästi vielä Vierumäellä paljastettu, mutta OK:n puheenjohtaja Jouko Purontakanen lupasi, että sellainen asetetaan.

- Meillä on oikeus asettaa tavoite, ja me uskallamme sen tehdä, mutta asetamme tavoitteen vasta kesällä, Purontakanen sanoi.

Niemi-Nikkolan mukaan Suomella on mitalimahdollisuuksia reilussa kymmenessä lajissa.- Jos todennäköisyyksien mukaan mennään, niin mitalimahdollisuuksista joka kolmas toteutuu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  2. 2

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  5. 5

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  6. 6

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  7. 7

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  8. 8

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  9. 9

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  10. 10

    Autosport: Jari-Matti Latvala pahoitti mielensä huhuista: ”Olin todella poissa tolaltani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  9. 9

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  10. 10

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  2. 2

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  5. 5

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  6. Näytä lisää