Enni, Enna, Eini

Urheilu

Valikko

Urheilu

Norjan mäkimiehet testasivat hiihtohaalareita

Kuopiossa leireilleet Norjan mäkihyppääjät käyttivät harjoituksissaan hyppypukujen sijaan maastohiihtopukuja.

Mäkihypyn pukuasia oli myllerryksessä koko viime talven. Ensi kaudelle säännöt määräävät, että puvun on oltava aiempaa paljon vartalonmyötäisempi.

Norjalaiset menivät päävalmentaja Mika Kojonkosken johdolla vieläkin pitemmälle.

- Me menimme toiseen ääripäähän, kun käytimme hiihtopukuja. Ne ovat ohuita, materiaali on pehmeää ja läpäisee ilmaa paljon enemmän kuin mäkipuku, Kojonkoski kertoi.

Kojonkoski sanoo, että kun hyppypuku muutetaan ihonmyötäisemmäksi, ilmalennon aikaisten pienten virheiden merkitys kasvaa. Mäkihyppääjän taito korostuu, kun puvun vaikutus vähenee.

Uusien sääntöjen mukaiset, entisiä roikkuvia "norsunmunahaalareita" huomattavasti pienemmät hyppypuvut otetaan käyttöön mäkihypyn GP-kesäkiertueella elokuussa.

Uusien pykälien mukaisia pukuja on Suomessa toistaiseksi vain neljä, kaksi mäkihyppääjä Tami Kiurulla ja kaksi yhdistetyn Jaakko Talluksella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Finnkino myydään Kiinaan

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. 6

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  7. 7

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  8. 8

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  9. 9

    Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

  10. 10

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Finnkino myydään Kiinaan

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. Näytä lisää