Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Yleisölle lisää vaikutusvaltaa Suomen Urheilugaalan palkittaviin

Suomen Urheilugaala, suomalaisen urheilun vuotuinen palkitsemisjuhla, järjestetään neljännen kerran ensi tammikuussa. Tänä vuonna suuri yleisö voi vaikuttaa gaalan palkittaviin entistä enemmän.

Kuka tahanssa voi jättää gaalan verkkosivuilla www.suomenurheilugaala.fi omia ehdotuksiaan palkittavista kilpakenttien sankareista ja taustavaikuttajista. Palkintolautakunta valitsee lopulliset ehdokkaat suuren palkintoraadin äänestykseen kansan ja asiantuntijoiden tekemien esitysten perusteella.

Ja luonnollisesti, kuten tähänkin asti, kansalaisten äänet ratkaisevat, mikä on vuoden 2010 sykähdyttävin urheiluhetki. Viime tammikuussa suomalaiset äänestivät Aino-Kaisa Saarisen maailmanmestaruushiihdon vuoden sykähdyttävimmäksi hetkeksi.

Urheilugaala uudistuu myös sisällöllisesti. Luvassa on entistä enemmän viihdettä ja yhteistyötä kulttuurin ja taiteen osaajien kanssa. Lisää juhlavuutta ja ylevyyttä tapahtumaan tuo liki satapäinen Radion sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Santtu-Matias Rouvali.

- Luvassa on muun muassa Gerschvinin Summertime ja Straussin Lepakko-oopperan alkusoitto, yhteistyöstä innoissaan oleva RSO:n intendentti Tuula Sarotie paljasti gaalan tiedotustilaisuudessa.

Toinen mielenkiintoinen lisä gaalan ohjelmaan on yhteistyö Turku 2010 -säätiön kanssa. Turku on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja säätiö vastaa juhlavuoden kulttuuritarjonnasta.

- Meille on suuri kunnia päästä mukaan Suomen Urheilugaalaan viihdyttämään koko Suomen kansaa. Aiomme tuoda gaalaan erityisesti kulttuuria ja urheilua yhdistäviä omaleimaisia ohjelmanumeroita, säätiön viestintäpäällikkö Saara Malila sanoi ja paljasti yhden ohjelmanumeron olevan varsin eksoottiselta kuullostava haitaripaini.

Urheilugaala järjestetään 10.1.2011 Hartwall-areenassa. Gaala on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa ja merkityksensä suomalaisen urheilun yhdistäjänä ja arvon nostajana. Viime vuonna gaalan suoraa tv-lähetystä TV2:lla seurasi parhaimmillaan 900 000 silmäparia.

Suomen Urheilugaalan palkintoluokat 2011

Sykähdyttävin urheiluhetki -yleisöäänestys

Palkintolautakunnan valinnat:ElämänuraMuut erityispalkinnot

Palkintoraadin äänestys:LäpimurtoEsikuvaTaustavoimaPuhtaasi Paras -vuoden antidopingtekoUrheiluseuraUrheilukulttuuritekoMarkkinointitekoUrheilujournalismi

Lisäksi Urheilutoimittajien liitto valitsee ja palkitsee gaalassa Vuoden urheilijan, Vuoden joukkueen, Vuoden valmentajan ja Vuoden nuoren urheilijan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  8. 8

    Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  6. Näytä lisää