Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Dalen ei kiellä suomalaisilta alppimajoja

Suomen maastohiihdon päävalmentajana todennäköisesti kesäkuussa aloittava norjalainen Magnar Dalen ei kiellä suomalaishiihtäjiä käyttämästä alppimajoja, toisin kuin eilen laajalti uutisoitiin.

Keskisuomalainen-sanomalehti uutisoi aiemmin, että Dalen olisi antanut suomalaishiihtäjille porttikiellon alppimajoihin, koska hän haluaa tehdä pesäeron hiihdon harmaaseen alueeseen. Lehti ei ollut keskustellut asiasta Dalenin kanssa, vaan perusti uutisensa hiihdon lajijohtaja Per-Ole Lindellin ja kakkosvalmentaja Eero Hietasen antamiin lausuntoihin.

Dalen tyrmäsi eilen väitteet porttikiellosta.

- Kokemukset alppimajoista eivät ole olleet kovin positiivisia Ruotsissa ja Norjassa. Sen takia suosin mieluummin korkean paikan leirejä alppimajojen sijaan.

Alppimajassa oleskelu kiihdyttää vuoristo-olosuhteissa oleskelun tavoin veren punasolujen tuotantoa ja sen on siten uskottu parantavan suorituskykyä. Dalenin mielestä vaikutukset eivät ole kuitenkaan olleet erityisen hyviä.

Dalenin mukaan myös korkean paikan harjoittelua arvostetaan keskimäärin liikaa.

- Kaikkein tärkein asia on hyvä ja kova harjoittelu kotona. Kun se puoli on kunnossa, korkealla olemisesta saa ehkä jotain etua kilpailusuorituksiin.

Entä jos joku urheilija haluaa ehdottomasti käyttää alppimajoja?

- Ehdottomasti en kiellä alppimajojen käyttöä. Jos jollain urheilijalla on erittäin hyviä kokemuksia majoista, aion keskustella asiasta hänen kanssaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norja voitti naisten MM-parisprintin – IS seuraa

  2. 2

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Tolppaan törmännyt kuski sanoi olleensa ”pienessä humalassa” – puhalluskoe osoitti toista

  5. 5

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

  8. 8

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  9. 9

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  10. 10

    Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norja voitti naisten MM-parisprintin – IS seuraa

  2. 2

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Tolppaan törmännyt kuski sanoi olleensa ”pienessä humalassa” – puhalluskoe osoitti toista

  5. 5

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  6. Näytä lisää