Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Vihko muuttui konnasta sankariksi

Maanantaina SaiPan Joonas Vihko oli joukkueensa suurin roisto. SaiPan johtaessa 1-0 Vihko otti typerän ja täysin turhan jäähyn korkeasta mailasta ja lensi suihkuun. Seuranneen viiden minuutin alivoiman aikana SaiPa luhistui.

Ulosajo entisessä kotihallissa kirveli ja kirvelyä lisäsi tyhmän jäähyn aiheuttama tappio, kun HIFK käänsi pelin Vihkon viiden minuutin jäähyn aikana. Niinpä Vihkolta ei kommentteja maanantaina toimittajille irronnut.

- En halunnut puhua Helsingissä ja siksi kävelin vain pois. En minä suinkaan juossut autoon, niin kuin jossain lehdessä oli lukenut. Olisi vain tullut sanottua liikaa. Oli parempi olla hiljaa.

Tiistai muutti Vihkon mielialan täysin. Vihko olikin yhtäkkiä joukkueensa juhlittu sankari. Vihko teki voittomaalin HIFK:ta vastaan, mikä takasi SaiPan kauden jatkumisen. Se hymyilytti, ja enää Vihkon ei tarvinnut hävetä tai pakoilla toimittajalaumaa.

- Tämä oli tärkeä voitto itseluottamuksen kannalta, Vihko iloitsi.

Voitosta huolimatta tilanne on lappeenrantalaisille yhä paha.

- Olemme yhä tappiolla. Tilanne muuttuu, kun voitamme ratkaisevan seitsemännen pelin. Silloin sitä voi jo tuulettaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  4. 4

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  5. 5

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  6. 6

    Katso Tuntematon sotilas (1955) ISTV:stä kello 19 – tai sitten kun sinulle sopii!

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  8. 8

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  9. 9

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  4. 4

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  5. 5

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  6. Näytä lisää