Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Joonas pyydysti ison valaan

ADO Den Haagin ja Joonas Kolkan piti joutua Hollannin jalkapalloilun valaisiin kuuluvan Feyenoordin vatsaan eilen. Feyenoord pelasi kotonaan Rotterdamissa ja fanit vaativat voittoa, mutta niinpä siinä vain kävi, että valas joutuikin nyt Joonaksen vatsaan.

Kolkka, 31, ampui ensimmäisen maalinsa ottelun 37. minuutilla oltuaan lähellä onnistumista jo neljä minuuttia aikaisemmin.

Feyenoordin maalivahti Maikel Aerts ei voinut mitään suunnilleen 20 metristä lähteneelle tuulen avustamalle kudille.

Feyenoord painoi toisella jaksolla Den Haagin puolustuskannalle, mutta sen sijaan, että se olisi tehnyt tasoitusosuman, Kolkka iski toistamiseen. Hän laukaisi nopean vastahyökkäyksen päätteeksi läheltä pallon verkkoon 67. minuutilla. Osuma syntyi reboundista, kun Aerts oli torjunut Kolkan ensimmäisen laukauksen.

Suomalaishyökkääjä on nyt viimeistellyt kahdeksan maalia Hollannin liigassa. Hän on vakiinnuttanut asemansa Den Haagin parhaana maalintekijänä.

Yllätysvoiton myötä Den Haag kiipesi putoamisviivan tuntumasta mukavasti ylöspäin, mutta on yhä vaaravyöhykkeellä.

Hollannin liigasta on neljä kierrosta jäljellä.

PSV Eindhoven tarvitsee neljä pistettä varmistaakseen mestaruuden.

Mahdollisuudet mestaruuteen menettänyt Feyenoord tähtää kakkospaikkaan, mutta on sen nykyisestä haltijasta AZ:sta neljä pistettä perässä. AZ voi vielä teoriassa ohittaa PSV:n.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  8. 8

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  9. 9

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  10. 10

    Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. Näytä lisää