Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Heikki Kovalaisen nakit muusina

Formula ykkösten Kanadan gp:ssä pehmeä ja kovempi rengas alkoivat kumpikin kulua varsin pian. Kilpailussa onnistuminen vaati, että auton alustan säädöt olivat renkaille ankaralla radalla täysin kohdallaan. Näin ei ollut Heikki Kovalaisen Lotus-ajokissa.

- Jostakin syystä mikään rengassarja ei toiminut, niin kuin olisin toivonut. Täytyy katsoa, josko olin säätänyt auton vähän huonosti tai mistä se sitten johtuikin. Ei kuitenkaan tuntunut sellaiselta, mitä odotin ja ongelmia oli enemmän kuin uskalsin odottaa, kuudenneksitoista päätynyt Kovalainen kertoi.

Kovalainen oli kisan alussa jopa seitsemän parhaan kuljettajan joukossa, mutta sijoitus putosi pikku hiljaa.

- Takarenkaat eivät pysyneet sellaisessa iskussa kuin olisi pitänyt. En pystynyt koko aikaa tykittämään sellaista tasaista kyytiä, mitä olisin halunnut, Kovalainen tuumi.

Nico Rosberg nousi Mercedes-ajokillaan 10. lähtöruudusta kuudenneksi, vaikka epäonnistui lähdössä.

- Ensimmäinen kierros oli epäonninen. Olin väärässä paikassa ja väärään aikaan ja menetin monta sijaa. Näin kävi, kun yritin kaikin keinoin välttää yhteentörmäyksiä muiden kanssa, Rosberg muisteli.

- Sittemmin minulla oli isoja vaikeuksia renkaiden kanssa, kuten koko viikonlopun ajan. Ehkä kuudes sija oli lähtöpaikka ja ongelmani huomioiden hyvä tulos.

Kovalaisen tallitoveri Jarno Trulli keskeytti tekniseen vikaan. Rosbergin tallitoveri Michael Schumacher oli 11:s.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  6. 6

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  7. 7

    Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  9. 9

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  6. Näytä lisää