Keijo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Hongisto karsiutui 200 metrin välieristä

Visa Hongiston vauhti ei riittänyt Pekingin olympialaisissa sen pidemmälle kuin Osakan MM-kisoissa. Valkealan Kajon sprintteri teki 200 metrin ensimmäisissä alkuerissä kesän parhaansa 20,62. Toisissa alkuerissä hän tykitti täysillä alusta pitäen, mutta jäi erässään kuudenneksi ajalla 20,76.

- Se oli kaikki tai mitään, 110 prosenttia alusta lähtien, Hongisto kuvasi toista juoksuaan.

Kolmosradalla täysillä alusta asti paahtanut Hongisto väsähti juoksun lopussa päinvastoin kuin ensimmäisissä alkuerissä. Silloin juoksun loppu kulki paremmin maltillisen alun jälkeen.

- Jossain kaukaisessa haaveissa oli välieräpaikka. Siihen eivät nyt olisi rahkeet riittäneet, Hongisto tuumi.

Osakan MM-kisoissa vuosi sitten Hongisto teki ensimmäisissä alkuerissä ennätyksensä 20,56. Matka katkesi toisissa alkuerissä aikaan 20,78. Välieriin Pekingin olympialaisten 200 metrillä vaadittiin 20,45.

Hongisto on tällä kaudella parantanut 100 metrin ennätyksensä 10,44:ään ja 400 metrin ennätyksen 47,02:een. 21-vuotiaan juoksijan kausi jatkuu vielä, mutta kuinka monella kilpailulla, sitä hän ei vielä osannut sanoa.

- Juostaan nyt ensin tuo maaottelu ja katsotaan sitten, Hongisto totesi.

Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelu kilpaillaan Helsingissä 29.-30. elokuuta.

100 metrin tuore olympiavoittaja Usain Bolt oli vakuuttava myös 200 metrin 2. alkuerissä. Bolt lönkytteli ajan 20,29 ja meni välieriin.

  • Peking2008

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  7. 7

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  8. 8

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää