Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jarkko Ruutu: Olen ylpeä omasta roolistani

Alivoimaa pelaavat kaverit eivät yleensä paljon otsikoissa pyöri. Paitsi tietenkin yksi.

- Joo, mutta mä olen otsikoissa ihan eri syistä, Jarkko Ruutu hekottelee.

Läpät sikseen - Ruutu on noussut Ottawassa tänä vuonna todelliseksi alivoiman erikoismieheksi. Ruutu pelaa vajaalla Senatorsin ykkösparissa ja tekee kovaa tulosta. Yhdessä vaiheessa Ruutu jauhoi av:tä kymmenen peliä ilman, että yhtään meni omiin.

- Olen henkilökohtaisesti todella ylpeä siitä, että saan pelata alivoimaa. Se on osa-alue, jolla voin tehdä paljon joukkueen eteen. Tiedän myös, että olen hyvä siinä hommassa.

Päävalmentaja Jukka Jalonen on ainakin Ruudun kohdalla tehnyt kotiläksynsä hyvin. Jalonen on merkannut Ruudun alivoimaan samaan pariin Antti Miettisenkanssa.

- Suurin haaste on mun mielestä se, että rikkoo vastustajan hyökkäyksen jo ennen kuin ne pääsevät alueelle. Se on kaikkein parasta alivoimaa ja kuluttaa vastustajaa eniten, Ruutu sanoo.

Omasta perusketjustaan (Ville Peltonen ja keskellä Niko Kapanen) Ruutu on innoissaan.

- Erittäin hyvä fiilis lähteä noiden jätkien kanssa kehiin. Jokainen on kokenut ja nähnyt kaikenlaista. Meidän pelimme pitää olla yksinkertaista - kiekkoa maalia kohti ja painetta vastustajan päätyyn.

Peltosen ja Kapasen viisauden tuntien ketjulta sopii odottaa kypsää peliä heti alusta saakka. Ja yksinkertaista. Siksi tämä trio saattaa olla alkuturnauksesta Suomen tasapainoisin vitja.

- Hyvä ketju muodostuu aina silloin, kun kaikki kolme ajattelevat peliä samalla tavalla. Pitää tietää omat vahvuudet ja heikkoudet ja mennä sen mukaan. Pelin ei tarvitse olla näyttävää, kunhan tehdään oikeita asioita, Ruutu korostaa.

  • Vancouver2010

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. 6

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  7. 7

    Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

  8. 8

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  9. 9

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  10. 10

    Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. Näytä lisää