Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomen miehille hopeaa PM-viestissä

Suomen miesten kakkosjoukkue Jonne Lakanen, Pasi Ikonen ja Jani Lakanen otti hopeaa suunnistuksen PM-kisojen viestissä perjantaina Rö Plantagen maastossa Bornholmin saarella Tanskassa. Tiukassa loppukirissä Jani Lakanen jäi muutaman metrin mestaruuden vieneestä Sveitsin ankkurista, sprintin mestarista Matthias Merzistä.

- Kyllähän kaveri esimerkiksi tiepätkillä tykitti ja vaihtoi maastossakin rytmiä niin, että monessa kohdin olin jäädä, Lakanen kuvasi osuuden tapahtumia.

- Kaikkiaan suunnistus ja juoksu sujui tosin hyvin. Vedin aika paljon muutaman miehen letkaa. Varsinkin alussa Ruotsin Peter Öberg liikkui varsin maltillisesti, ja saimme hänet melko nopeasti kiinni. Tilanne luonnollisesti vaihteli, mutta pitkän välin Merz meni vasemman kautta ja pääsi kymmenkunta sekuntia edelle.

- Kaiken otin irti, mutta sveitsiläinen oli yksinkertaisesti kovempi, Lakanen tunnusti.

Maastoon hän pääsi viidentenä, vajaa minuuttia myöhemmin kuin Öberg ja 13 sekuntia Merziä myöhemmin.

Suomen ykkösjoukkue Tero Föhr, Jarkko Huovila ja Mats Haldin sijoittui neljänneksi minuutin verran voittajasta ja kolmosjoukkue Vesa Taanila, Jörgen Wickholm ja Tuomas Tervo viidenneksi 2,5 minuuttia Sveitsiä hitaampana.

Lakanen 12:ntena avausosuudelta

Kakkosjoukkueen aloittaja Jonne Lakanen hoiti osuutensa niin kuin pitikin: vaihdossa hän oli 12:ntena minuutin kärjestä.

- Tein koko ajan omaa työtä ja suunnistus meni hyvin. Mutta juoksu ei kulkenut ollenkaan, ja jäin pikku hiljaa porukasta. Juoksin torstain sprintissä jonkin aikaa lasinsiru vasemman jalan pohjassa ja se taas jumiutti oikean jalan pohkeen ja vaikeutti nyt juoksua. Vähän pelottaa lauantain ja sunnuntain kisat, Jonne Lakanen totesi.

Pasi Ikosella oli aluksi pitempi hajonta, mutta sen jälkeen hän otti edellä juokseneita pikku hiljaa kiinni.

- Aivan kaikkia en kuitenkaan saanut. Suunnistus sujui hyvin, ja paljonhan olen näitä kakkososuuksia suunnistanut, Ikonen sanoi.

Suomen joukkue oli samalla seurajoukkue, sillä kaikki suunnistavat Vaajakosken Terässä.

- Onneksi valmennusjohdolla oli hyvä silmä. PM-viesti ei ole niitä maailman tärkeimpiä viestejä, joten kokeilut ja kokemusten hankkiminen ovat paikallaan, Jonne Lakanen totesi.

PM-kisat jatkuvat lauantaina keskimatkalla.

  • suunnistus

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  7. 7

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  8. 8

    Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

  9. 9

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  10. 10

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää