Anna, Anne, Anu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomen parisprinttijoukkueet väsähtivät pahasti

Riitta-Liisa Roponen ja Riikka Sarasoja taistelivat vielä muutaman kiskaisun jälkeen mitalisijoista parisprintissä, mutta sitten iski väsy.

Roponen nosti vahvalla hiihdollaan Suomen aivan kärkipäähän naisten parisprintin finaalissa. Roposeen verrattuna keltanokkainen Riikka Sarasoja ei kuitenkaan jaksanut puristaa osuuksillaan samalle tasolle ja näin Suomi jäi lopulta kauas kärjestä.

Suomi ylitti maaliviivan vasta kahdeksantena.

- Tavoite oli päästä finaaliin, ja kaikki sen päälle oli plussaa, Roponen lausui Ylen haastattelussa.

Kilpailussa yllätysvoiton nappasi Saksan pari Claudia Nystadt-Evi Sachenbacher-Stehle. Nystadt päihitti loppusuoran kamppailussa lopulta selvästi Ruotsin Anna Haagin.

Saksan ja Haagin ja Charlotte Kallan tähdittämän Ruotsin takana pronssille uurasti Venäjä kaksikolla Irina Hazova ja Natalia Korosteleva.

Suomi jäi saksalaisista peräti yli 52 sekunnin päähän.

Miesten parisprintin finaalissa hiihtivät Ville Nousiainen ja Lasse Paakkonen. Kaksikolle kävi samoin, kuin naisillekin: kun ei jaksa, niin ei jaksa.

Miesten paukut menivät sittenkin jo alkukarsinnan rypistykseen ja finaalissa pari jäi viimeiseksi.

- Raskas keli ja raskas kisa. Olen vähän pettynyt, olin finaalissa aika lammas, Paakkonen harmitteli Ylelle.

Voiton korjasi Norja Petter Northugin ja Öystein Pettersenin voimin. Toinen oli Saksa (Tim Tscharnke ja Axel Teichmann) ja kolmas Venäjä (Nikolai Morilov ja Aleksei Petjukhov).

Parisprinttien lopputulokset

Naiset (6x1,4 km, v): 1) Evi Sachenbacher-Stehle/Claudia Nystad Saksa 18.03,7, 2) Charlotte Kalla/Anna Haag Ruotsi jäljessä 0,6 sekuntia, 3) Irina Hazova/Natalia Korosteleva Venäjä -4,0, 4) Magda Genuin/Arianna Follis Italia -10,5, 5) Astrid Jacobsen/Celine Brun-Lie Norja -29,1, 6) Caitlin Compton/Kikkan Randall USA -47,9, 7) Daria Gaiazova/Sara Renner Kanada -48,1, 8) Riitta-Liisa Roponen/Riikka Sarasoja Suomi -52,9, 9) Kornelia Marek/Sylwia Jaskowiec Puola -55,4, 10) Karine Laurent Philippot/Laure Barthelemy Ranska -1.00,5.

Miehet (6x1,6 km, v): 1) Öystein Pettersen/Petter Northug Norja 19.01,0, 2) Tim Tscharnke/Axel Teichmann Saksa -1,3, 3) Nikolai Morilov/Aleksei Petuhov Venäjä -1,5, 4) Devon Kershaw/Alex Harvey Kanada -6,3, 5) Nikolai Tshebotko/Aleksei Poltaranin Kazakstan -6,5, 6) Dusan Kozisek/Martin Koukal Tshekki -12,8, 7) Vincent Vittoz/Cyril Miranda Ranska -17,7, 8) Cristian Zorzi/Renato Pasini Italia -20,1, 9) Torin Koos/Andrew Newell USA -20,6, 10) Lasse Paakkonen/Ville Nousiainen Suomi -49,8.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  5. 5

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  8. 8

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  9. 9

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  10. 10

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  10. 10

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  5. 5

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  6. Näytä lisää