Niko, Niklas, Niilo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Mika Kojonkoski jatkaa Norjassa

Mäkihypyn kultasormi Mika Kojonkoski jatkaa uraansa Norjan mäkijoukkueen päävalmentajana.

Kojonkoski on allekirjoittanut kahden vuoden jatkosopimuksen Norjan hiihtoliiton kanssa. Sopimukseen kuuluu myös optio kahdesta lisävuodesta.

Kojonkoski pysyy siis Norjassa ainakin kevääseen 2008.

Norjassa Kojonkosken ratkaisua odotettiin vesi kielellä. Kuopiolainen piti norjalaisia pitkään piinassa, mutta päätyi ratkaisuunsa jokin aika sitten.

Norjan hiihtoliitto tarjosi Kojonkoskelle jatkosopimusta ensimmäisen kerran jo toukokuussa.

- Tämä on ollut jännittävää, Norjan hiihtoliiton urheilupäällikkö Clas Brede Bråten sanoi Verdens Gang -lehdelle.

Joukkueen hyppääjätkään eivät vielä eilen iltapäivällä tienneet asiasta mitään, sillä päävalmentaja paljasti ratkaisunsa suojateilleen vasta eilen illalla.

- Tämä on ollut henkinen kamppailu. Tällaisten ratkaisujen yhteydessä on aina pohdittava, mihin suuntaan haluaa tulevaisuudessa mennä, Kojonkoski kommentoi.

Kojonkosken vaakakupissa painoi toisaalta myös perhe, väitöskirjan tekeminen sekä poliittinen ura. Kojonkoski on harkinnut asettumista ehdolle EU-vaaleissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

  2. 2

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  3. 3

    IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  4. 4

    Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  7. 7

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  8. 8

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  9. 9

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  10. 10

    Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  7. 7

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  10. 10

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

  2. 2

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  3. 3

    IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  4. 4

    Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. Näytä lisää