Niko, Niklas, Niilo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Lippo jätti Superpesiksen, paikkaa ei täytetä, eikä mikään joukkue putoa

Oulun Lippo ei pelaa miesten Superpesiksessä ensi kaudella talousvaikeuksien vuoksi. Superpesiksen hallituksen yksimielisellä päätöksellä Lipon paikkaa ei täytetä, vaan sarja pelataan ensi kaudella 11 joukkueen voimin.

- Kun olemme jo lokakuussa, halusimme varmistaa, että ensi kaudella pelaa sellaisia joukkueita, jotka voivat pelata Superpesiksen tasoista peliä. Muuta perustetta paikan täyttämättä jättämiselle meillä ei ollut, Superpesis Oy:n toimitusjohtaja Juha Tikkanen kertoo IS:lle.

Hänen mukaansa ensi kaudella miesten Superpesiksestä ei putoa yhtään joukkuetta, vaan ykköspesiksestä nousee yksi seura kaudeksi 2012 Superpesikseen. Tuolloin se pelataan jälleen 12 joukkueen kesken.

Muitakin seuroja talousvaikeuksissa

Tikkasen mukaan Superpesiksessä on Lipon lisäksi 2-3 muuta seuraa taloudellisissa vaikeuksissa. Tikkanen ei halua kuitenkaan kertoa seurojen nimiä.

- Seurat ovat erityistarkkailussa, mutta niiden tilanne ei ole samanlainen kuin Oulun Lipon. Tällä hetkellä emme tunnista sellaista vaaraa, että jokin niistä joutuisi lopettamaan kauden kesken.

Tikkasen mukaan Superpesis seurasi Lipon tilannetta jo viime syksystä lähtien.

- Olemme olleet täysin tietoisia siitä, missä on menty.

Superpesiskarsinnoissa toiseksi jääneen Alajärven Ankkurien pelinjohtaja Matti Iivarinen yllättyi Superpesiksen ratkaisusta, ettei sarjapaikkaa täytetä. Tikkasen mukaan etulyöntiasema olisi ollut sarjasta pudonneella Ulvilan Pesä-Veikoilla, jos Lipon jättämä sarjapaikka olisi täytetty.

- Jos Ankkureille olisi suotu mahdollisuus nousuun, varmasti täällä olisi pyritty kasaamaan ryhmä, jolla olisi ollut realistiset mahdollisuudet vähintäänkin pysyä sarjassa. Joukkueessa on esimerkiksi yhdellä sopimuspelaajalla (Juha-Matti Matilainen) superpesiskokemusta monelta vuodelta.

Myös Lipottaret luopui

Oulussa ei pelaa ensi kaudella yhtään joukkuetta pesäpalloilun pääsarjassa, kun myös Lipottaret jätti naisten pääsarjapaikkansa lokakuun alussa.

Jatkossa oululaisen naispesäpalloilun ykkösjoukkue on ykköspesikseen noussut Polte.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  5. 5

    Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  8. 8

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  9. 9

    Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  5. 5

    Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

  6. Näytä lisää