IS - Ilta-Sanomat
Urheilu Urheilu-uutiset
 
Haun tuottaa 
 
 

Asikainen näki Areenassa nakkikioskitappelun

04.10.2006 06:58, päivitetty 04.10. 11:29

 Eilisen Jokerit-HIFK-ottelun toisella peliminuutilla nähtiin tappelu, josta koko kaupungin kiekkoväki oli jo viikon ajan kohissut. Jokerien Ryan VandenBussche ja HIFK:n Pasi Nielikäinen pudottivat yksissä tuumin hanskansa ja kypäränsä ja ottivat toisistaan mittaa.

Tappelu päättyi ratkaisemattomaan pistejakoon.

Ottelua seuraamassa oli 11481 silmäparin lisäksi nyrkkeilyn Euroopan mestari Amin Asikainen. Hänen analyysinsä mukaan kaukalotappelu ei sisältänyt teknisiä hienouksia.

- Se muistuttaa enemmän nakkikioskitappelua kuin nyrkkeilyä.

Jokerien leirissä ei oltu unohdettu edellistä paikalliskamppailua, jossa Nielikäinen hyökkäsi ilman varoitusta takaapäin Jokerien Tomek Valtosen kimppuun. Viesti siitä oli kantautunut myös VandenBusschen korviin.

- Sitä ei tapahdu enää uudestaan. En välitä, kuinka monen ottelun pelikiellon saan, mutta jos joku hyökkää meidän joukkueen pelaajan kimppuun takaapäin, minä tulen silloin paikalle, VandenBussche sanoi.

Nielikäinen sai häneltä tunnustusta kahden sanan verran.

- Vahva kaveri. Mutta linjatuomarit tulivat väliin liian aikaisin. Minä olen parhaimmillani tappelujen loppupuolella.

Kuuluvatko tappeluesitykset SM-liigaan?







 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
HS.fi UUTISET - URHEILU

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

PELIKONE - urheilupelit

Tee rahaa raveilla!

Ilta-Sanomien ja IS Veikkaajan ravipelien erikoissivusto IS Ravit on uudistunut! Pelivihjeiden, tallikommenttien, uutisten ja muun kivan lisäksi sivuilta löytyy nyt entistä enemmän totoamista helpottavia työkaluja. Hyödynnä tiedot totopeleissä!
Opettele ravipelaajaksi IS RaveissaFintoto.fi-verkkopalvelu

Aloitussivu