
Kuva: Getty Images
Naisen hurja tunnustus: Olen harrastanut seksiä 200 huippu-urheilijan kanssa!
| 25.05.2009 23:53 | ![]() |
30-vuotias nimettömänä pysyttelevä nainen on tunnustanut lehden haastattelussa harrastaneensa elämänsä aikana seksiä peräti 200 eri huippu-urheilijan kanssa.
Nainen kertoi australialaisen Sunday Herald Sun -lehden haastattelussa, että hänen seksikumppaninsa ovat australialaisen jalkapallon AFL-liigan pelaajia. Naisen mukaan seksihurjastelut ovat lähteneet usein pelaajien soitoista myöhään illalla ja päätyneet humalaiseen ja huumausaineiden hämärtämiin ryhmäseksisessioihin.
Parhaimmillaan sessioissa on ollut mukana naisen lisäksi 12 AFL-liigan pelaajaa yhtä aikaa.
Nainen sanoi tulleensa asian kanssa esiin puolustaakseen 12 Australian rugbyliiga NRL:n pelaajaa, joita hiljattain syytettiin seksiin pakottamisesta 19-vuotiaan kanssa. Rugbyliigaa kuohuttanut tapaus tuli ilmi vajaat kaksi viikkoa sitten ilmestyneessä dokumenttiohjelmassa.
- Haluan puolustaa heitä. Minusta on vastenmielistä, että kyseinen nainen syyttää pelaajia, jos hän itse on suostunut seksiin 12 pelaajan kanssa. Kellään ei ole oikeutta sotkea yksityisten ihmisten perhe-elämiä tuollaisen takia.
- Ryhmäseksi ei ole pelkästään NRL:n juttu, vaan myös AFL:ssä se on yleistä. Miehet yleisestikin pitävät ryhmäseksistä, nainen kertoi Sunday Herald Sun -lehdelle.
Nainen itse kertoi olleensa aina sinkku harrastaessaan seksihurjasteluja AFL-pelaajien kanssa.
- Se oli aina mukavaa. Olin huomion keskipiste ja he kohtelivat minua hyvin. En ole nolona siitä, mitä minun kanssani on tehty.
Hän myös paljasti, ettei saanut tai pyytänyt rahaa seksistä.
- Olen tasa-arvon puolella. Jos miehet keräävät vyölleen "kunniamerkkejä" naissaavutuksistaan, niin miksi minä en saisi tehdä niin.
- Minä en koskaan soittanut miehille, vaan he soittivat aina minulle, nainen sanoi lehden haastattelussa.
Olympiapomo vaatii Venäjää pistämään dopingin kuriin09.02.2010 13:52
Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge on vaatinut venäläisiä puuttumaan tiukasti dopingiin.Lue
Force Indialla kauden alla kova tavoite09.02.2010 13:12
F1-talli Force India julkisti tiistaina uuden kilpa-auton. Talli tavoittelee uudella VJM03-mallilla palkintopallisijoitusta alkavalla kaudella.Lue
David Beckham teki Manchester Unitedille lupauksen09.02.2010 12:42
David Beckhamilla on viikon päästä tunteet pinnassa, kun AC Milan kohtaa Mestarien liigassa Manchester Unitedin. Beckham teki ex-seuralleen lupauksen.Lue
Professori ennustaa: Suomi voittaa neljä olympiakultaa09.02.2010 12:11
Jos hämmästyttävänä ennustajana tunnettua taloustieteen professori Daniel K.N. Johnsonia on uskominen, Suomessa on lähiviikkoina aihetta juhlaan.Lue
Suomalaispakki taklattiin tajuttomaksi NHL:ssä - katso video!09.02.2010 09:12, päivitetty 09.02. 12:07
New Jerseyn paitaan palannut puolustaja Anssi Salmela tekaisi maalin ja jäi samalla sekunnilla rumasti jyrän alle Philadelphiassa.
Klikkaa juttu auki ja katso videolinkki torppauksesta.Lue
Devils-koutsi antoi Salmelan telojalle synninpäästön09.02.2010 12:04
New Jersey Devilsin alakertaan alkuviikosta palannut Anssi Salmelan raju tärsky piti hänet hetken tajuttomana ja peräti seitsemän minuuttia jään pinnassa, ennen kuin hänet kannettiin paareilla ulos kaukalosta.Lue
Kansa on puhunut - ja se tahtoo Wayne Gretzkyn09.02.2010 11:38
Kansa on puhunut ja se tahtoo Wayne Gretzkyn. Lauantaiaamuna Vancouverissa selviää, saako kansa tahtomansa.Lue
Hämäläinen sai Djurgårdenista heti oikean fiiliksen09.02.2010 11:15
Suomen A-maajoukkueessa viime MM-karsinnoissa paljon lupauksia herättänyt keskikenttäpelaaja Kasper Hämäläinen uskoo siirron Djurgårdeniin olleen loistava valinta tulevaisuutta ajatellen.Lue
Nieminen ei ole saanut seuraavalta vastukselta erääkään09.02.2010 10:52
Jarkko Nieminen kohtaa San Josen ATP-turnauksen toisella kierroksella tshekkiläisen Tomas Berdychin. Tilastot eivät puhut Niemisen voiton puolesta.Lue
Red Bull -konsultti Kimin F1-paluusta: Vähintään kiinnostava ajatus09.02.2010 10:47
Red Bullin moottoriurheilukonsultti Helmut Marko ei tee elettäkään katkaistakseen siipiä Kimi Räikköstä koskevilta F1-paluuhuhuilta. Päinvastoin.Lue
Kimi Räikkönen: En voi voittaa tänä vuonna09.02.2010 10:08
Kimi Räikkönen tietää itsekin, että hänestä ei ole vielä voittajaksi tällä kaudella rallin MM-sarjassa.Lue
Donkkikuuluisuus upotti hirveät pisteet09.02.2010 10:01
Koripalloilija Vince Carter nousi maailmankuuluksi donkillaan Sydneyn olympialaisissa. Carter on sittemmin kokenut sitä ja tätä ja etenkin runsaasti jalkavammoja, mutta tähti hän osaa olla edelleen.Lue
Kimille tarjolla entistä enemmän MM-pisteitä09.02.2010 09:51
Rallin MM-sarjaan puuhataan vielä juuri ennen kauden avauskilpailua uutta pistelaskusysteemiä, joka parantaisi Kimi Räikkösen mahdollisuuksia päästä pistesijoille.Lue
Selänne ja Koivu iskussa - takaisku uhkaa Ducksia09.02.2010 09:48
Saku Koivu ja Teemu Selänne olivat molemmat kahden pisteen vireessä, kun Ducks kaatoi Kingsin. Ankkojen ilta ei silti ollut pelkkää päivänpaistetta.Lue
IS:n Vancouver-liigapörssin virallinen kimppapeli: Videotuomarit-Cup!09.02.2010 08:41
Kaikki tietävät, että toimittajat eivät tiedä juuri mistään juuri mitään. Nyt ihmisillä on mahdollisuus todistaa se ihan julkisesti - IS:n Vancouver-liigapörssissä.Lue
15-vuotiaan pikaluistelijan stringiasu hämmentää Vancouverissa09.02.2010 06:00, päivitetty 09.02. 08:36
Huippu-urheilua vai lapsipornoa? Japanin olympiajoukkueen 15-vuotiaan pikaluistelijan kilpa-asu hämmentää Vancouverin olympiakisojen harjoituksissa.Lue
Kimmo Timonen järjesti voittomaalin09.02.2010 06:29
Kimmo Timonen järjesti Philadelphian voittomaalin upealla tavalla.Lue
Tuomo Ruutu pelaa ensi yönä09.02.2010 06:13
Hyviä uutisia jääkiekkomaajoukkueelle: ykkösketjun hyökkääjä Tuomo Ruutu on pelikunnossa. Ruutu pelaa jo ensi yönä Floridaa vastaan.Lue
Nyt riittivät kännitoilailut - Levski Sofian pahis sai lähteä09.02.2010 00:45
Bulgarian jalkapallomestari Levski Sofia on päässyt eroon ristiriitaisesta maineestaan tunnetusta puolustaja Youssef Rabehista, 24.Lue
Jarkko Niemiselle voitto San Josessa09.02.2010 00:18
Jarkko Nieminen voitti saksalaisen Lars Pörschken 3-6, 6-3, 6-2 tenniksen ATP-turnauksen 1. kierroksella Yhdysvaltain San Josessa. Ottelu kesti tunnin ja 40 minuuttia.Lue
- Formulaflopin uusi ura: avolavakuski! (09.02. 00:11)
- Suomalaispuolustaja teki piste-ennätyksen Elitserienissä (08.02. 23:17)
- JYPin supertähdelle jo toinen lapsi - ehti viime tingassa synnytykseen (08.02. 22:41)
- Super Bowlia tapitti kaikkien aikojen ennätysyleisö (08.02. 21:34)
- Huh Robinho, mikä paluu! Katso video upeasta maalista! (08.02. 21:14)
- Kouvot hurjassa voittoputkessa - nyt jo liigan kärkipaikalla (08.02. 21:08)
- Maailman seksikkäin jalkapallovideo? Mallit "pelaavat" futista alusasuissa! (08.02. 20:50)
- Brittifutiksen paha poika taas ongelmissa - epäillään rattijuopumuksesta (08.02. 20:35)
- Koripalloon sääntömuutoksia: kolmosten heittäminen hankaloituu (08.02. 19:44)
- Vaasa auttaa talousongelmissa rypevää Sportia (08.02. 19:42)
- Tervemenoa takaisin ylös, Kari Lehtonen (08.02. 18:24)
- Mäkihyppääjätähti hakkasi kiukkupuuskassa seinää - sormi murtui (08.02. 17:38)
- Hän on Suomen suurin mitalitoivo paralympialaisissa (08.02. 17:08)
- Kilpailu maailman vanhimmasta pokaalista alkaa myöhässä (08.02. 17:00)
- Jonatan Johansson: TPS päihitti ruotsalais- ja skottiseurat (08.02. 16:53)
- Suomalaispelaaja uhitteli takaisin ruotsalaisille (08.02. 16:41)
- Vaarallinen veritulppa piinaa liigapuolustajaa (08.02. 16:02)
- Heikki Kovalainen ja operaatio maineenpuhdistus (08.02. 15:43)
- Valioliigahyökkääjän juhlailta päättyi pidätykseen (08.02. 14:59)
- Lahti teki jatkosopimuksen ja janoaa lisää vastuuta (08.02. 14:30)
- Uuden alun saanut Ville Leino: Vuosi on ollut pelkkää rimpuilua (08.02. 14:18)
- Tintti Johansson visertää taas Veikkausliigassa (08.02. 13:41)
- Seksikohusta viis - Chelsea-luotsi ylistää "täydellistä" Terryä (08.02. 13:01)
- "Suomella on saumaa mihin tahansa" (08.02. 12:38)
- NHL-legenda Lumme: Teen vaikka risteilyemännän tai talonmiehen hommia (08.02. 12:26)
- Tässä ovat Mannisen ja Koivurannan pahimmat viholliset (08.02. 12:16)
- Pystyykö Manninen tekemään "samppalajuset" Vancouverissa? (08.02. 11:35)
- Ruotsalainen tyri oikein kunnolla - katso video! (08.02. 11:16)
- "Räikkönen yksi kaikkien aikojen fantastisimmista F1-kuskeista!" (08.02. 10:10)
- Orlandolla maaginen ote perivihollisestaan (08.02. 09:28)
- Vuosikymmenen putki poikki - Hurricanes hylkäsi konkarinsa (08.02. 09:24)
100 tuoreinta- Pertti Salovaara jättää eduskunnan(09.02. 13:50)
- Poliisi tutkii: Kuka varasti Poliisin mainokset?(09.02. 13:38)
- Onko jalkajousiryöstäjä sittenkin mies?(09.02. 13:33)
- Apteekki myy pian lääkkeitä netissä(09.02. 13:16)
- Suomi on katkera Lipposelle(09.02. 12:28)
- Jyväskylän kaupungintalo kiinni peruskorjauksen takia(09.02. 12:22)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia(09.02. 12:21)
- Talvivaaran kaivoksesta myös uraania?(09.02. 12:18)
- Mika Myllylä ei halua tulla käräjille(09.02. 12:05)
- Putin ja Kaarle Kustaa huomenna Suomeen - katso aikataulu!(09.02. 12:02)
- Tuhannet tietokoneet saastuivat Firefoxin lisäosista(09.02. 11:54)
- Näin Itämeri-kokous sotkee Helsingin liikenteen - katso jumikohdat!(09.02. 09:30)
- Tällainen on Vanhasen vuokrakoti(09.02. 07:54)
- Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä(09.02. 07:22)
- Mervi Nykänen postitti 15. erohakemuksen(09.02. 07:15)
ULKOMAAT
- Lumivyöryt tappoivat lähes 30 Afganistanissa(09.02. 13:03)
- Tutkijat: Saturnuksen kuussa voi olla elämää(09.02. 11:18)
- Tymoshenko ei tunnusta tappiota - jännitys kiristyy Ukrainassa(09.02. 10:46)
- Armeijan tukikohta vaurioitui rajussa palossa Norjassa(09.02. 10:34)
- Mormonimiehellä on peräti 46 lasta - katso kuva!(09.02. 10:30)
- Filippiinien joukkomurhasta nippu uusia syytteitä(09.02. 09:52)
- Rouva Obama taisteluun lasten ylilihavuutta vastaan(09.02. 09:30)
- Iran aloitti 20-prosenttisen uraanin valmistuksen(09.02. 08:50)
- Maanjäristystuhoja tutkinut kiinalaisaktivisti vangittiin(09.02. 08:20)
- Kuusi kuoli vanhustentalon palossa Espanjassa(09.02. 08:13)
- YK rajoitti ruoka-apua Haitissa kuponkihuijauksen takia(09.02. 07:01)
- Maanjäristys vavisutti eteläistä Meksikoa(09.02. 06:39)
- Kieltäytyi kättelemästä naista - kääri korvaukset(09.02. 06:15)
- Michael Jacksonin lääkäri sai syytteet kuolemantuottamuksesta(09.02. 00:02)
- Michael Jacksonin lääkäri antautui lentokentällä - katso kuvat!(08.02. 23:59)
VIIHDE
- Dingon Neumann eroaa! Ei kolmansia osapuolia(09.02. 13:47)
- Näin X Factorin Renne kommentoi skinhead-taustaa(09.02. 12:09)
- Guns n' Roses Ruotsiin - saapuminen Suomeen lähellä(09.02. 12:02)
- Peter Andre Jordanin häistä: Olin enemmän sokissa Jacksonin kuolemasta(09.02. 10:40)
- He ovat kesämusikaalin Pirkko Mannola ja Åke Lindman!(09.02. 10:15)
- Tässä on Nico Rosbergin kaunis kulta - katso kuva(09.02. 08:59)
- Suomen kuumin bikinimalli paljastaa: Näin sain tämän vartalon - katso video!(09.02. 07:13)
- Amerikkalaiskanava: Britney Spearsin lapset kiidätetty sairaalaan(08.02. 23:22)
- Burleskilegenda Satan's Angel: Helsingissä on maailman parasta burleskia - katso video!(08.02. 21:44)
- Matkaoppaiden Terhi itki sydänkohtaukseen kuollutta naista(08.02. 19:30)
- Matkaoppaiden tämän illan jaksossa kuolee keski-ikäinen nainen(08.02. 15:03)
- Oslon euroviisuliput loppuivat 20 minuutissa(08.02. 14:14)
- X-tutka: X Factorista puuttuu X Factor!(08.02. 14:04)
- Madonnan uusi toyboy on 24-vuotias malli - katso kuvat komistuksesta(08.02. 13:39)
- Kauniiden ja rohkeiden Ridge tanssi tähtien kanssa Italiassa - katso kuvat(08.02. 13:13)
HS.fi UUTISET - URHEILU- Supermoton MM-sarjan suomalaiskuski itkee, jos ei voita mestaruutta (09.02. 13:24)
- Chelsean Ballack naureskeli Wengerille: Arsenal on helppo voittaa (09.02. 13:15)
- Taloustieteen professori ennustaa Suomelle 14 mitalia (09.02. 12:10)
- Kukistumaton Berdych Niemisen seuraava haaste San Josessa (09.02. 10:54)
- Rogge vetosi presidentti Medvedeviin Venäjän dopingongelmassa (09.02. 10:28)
- Donkkikone Carter teki taikojaan NBA-kierroksella (09.02. 10:24)
- Utelias ilves tutkii olympialaisten kelkkarataa (09.02. 10:17)
- Kanadalaiset haluavat Wayne Gretzkyn olympiatulen sytyttäjäksi (09.02. 10:12)
- Anssi Salmela teki maalin ja taklattiin tajuttomaksi Philadelphiassa (09.02. 08:39)
- Nieminen eteni 2. kierrokselle San Josessa (09.02. 00:12)
- Super Bowlia katsoi ennätysyleisö (08.02. 21:33)
- Kolmosen viiva puoli metriä kauemmaksi (08.02. 19:39)
- Atlanta nosti Lehtosen farmista (08.02. 19:35)
- Maajoukkuepelaaja Cahillilla vaarallinen veritulppa (08.02. 16:29)
- Piiroinen tekee olympialaisissa oman backside rodeo 9 -temppunsa (08.02. 16:10)
TALOUSUUTISET- TeliaSonera on jälleen vaikeuksissa Venäjällä (09.02. 13:36)
- Orionin tulos ja liikevaihto kasvussa (09.02. 13:16)
- OP-ryhmä aloitti prime-koron laskut (09.02. 13:09)
- Näitä katunäkymiä ei Googlesta löydy (09.02. 12:54)
- Swedbank teki neljännen tappion putkeen (09.02. 12:35)
- Tätä autoa et pian kaupasta saa (09.02. 12:15)
- Larox tappiolla loppuvuonna (09.02. 12:11)
- SAS:n tappio syveni jyrkästi (09.02. 11:18)
- Rahastot pääsivät ennätysvuosien tasolle (09.02. 10:53)
- Comptel paransi loppuvuonna (09.02. 10:44)
- Kauppataseen ylijäämä pienin 18 vuoteen (09.02. 10:39)
- Kaivosyhtiö haluaa kerätä Suomelle omat uraanit (09.02. 10:29)
- Sähkövika sulki Sokoksen (09.02. 10:10)
- Outotecin liikevaihto ja tulos selvässä laskussa (09.02. 09:55)
- Finnairin matkustajamäärä sen kun laskee (09.02. 09:41)
STADI- Hurja kolari Itäkeskuksessa - katso kuvat (09.02. 11:26)
- Konduktööri kehotti käyttämään deodoranttia (09.02. 11:25)
- Miesten kilpa-ajo päättyi nolosti (09.02. 10:16)
- Katot vuotavat nyt urakalla (09.02. 07:10)
- Nauru ärsytti - mies löi poikaa (09.02. 06:34)
- Ketut hyppelivät autojen katoilla Töölössä (08.02. 13:01)
- Nainen uhkasi kauppakeskuksen vartijaa teräaseella (08.02. 12:30)
- Isot kinokset tukkivat - jätekuljetukset tökkivät (08.02. 08:14)
- Nuorisojengin kanssa riidellyt pahoinpideltiin (08.02. 07:13)
- Sijaisopettaja solvasi lapsia (08.02. 07:09)
- Kerrostaloa evakuoitiin, kaksi sairaalaan (08.02. 06:40)
- Pakettiauto paloi Mannerheimintiellä - katso kuva (07.02. 21:08)
- Autot pyörähtivät penkkaan Itäväylällä (07.02. 19:58)
- Katupuukotuksen uhrilla vakavat vammat (07.02. 12:01)
- Malmilla paloi kaksi roskakatosta (07.02. 10:23)
HYVÄ OLO
- Näin parannat seksittömyyden!
- Tässä ovat superruoat, joilla saat terveen ihon
- Kahdessa viikossa parempaa seksiä - Toimi näin!
- Äidin tupakoinnilla yhteys kätkytkuolemiin
- Ero edessä - hoida se kuin mies
- Turvotuksesta eroon luonnollisesti
- Brittimiehen tuska: Miehuus vääntyi kaarelle
- Mikä on hyvä syy nuorten nukkumaanmenoajoille?
- Varovasti rinteessä - laskettelu vaatii varusteita
- Tutkimus: Anna lapsen puhua iltasadulla
- Historiallinen operaatio: Lastenklinikalla tehtiin Suomen ensimmäinen suolensiirto
- Asiantuntijat pohtivat: Pitäisikö eturauhasen syöpää seuloa vai ei?
- Jopa sijoittaminen on vanhempana vaikeampaa
- Tutkimus: Mikä naista lihottaa?
- Vältä nämä virheet turvaistuimen käytössä
HYVÄT NAISET
- Julkkiskaunottaret ovat mekoissaan kuin karamellit - katso kuvat!
- Nyt treenataan triathlonille!
- Näin saat kynnet kauniiksi entistä nopeammin!
- Talvi-iho kaipaa kosteutta
- Tähdet koreilevat kirjailluissa koltuissa
MATKAILU
- Äänestä kamalin lomamaa!(06.02. 09:26)
- Kanarian suosio yllättää(05.02. 12:18)
- Vielä ehdit kuokkimaan Victorian häihin!(05.02. 10:17)
- Rankkasateet toivat tulvia Kanariansaarille(02.02. 22:55)
- Kiistelly vartaloskannerit otettiin käyttöön(01.02. 17:12)
ASUMINEN
- Talouskriisi lisäsi vuokrarästejä(09.02. 06:07)
- Mikko Kuustosen lapsuus kaivoksen kupeessa(06.02. 10:20)
- Nyt alkoivat lakanoiden vaihtoviikot!(05.02. 06:56)
- Lumikolat myyty lähes loppuun(03.02. 13:09)
- Tämä palohälytin ei piipitä vaan...(03.02. 13:06)
AUTOT
- Tässä on uusi Porsche 911 - katso salakuvat tulevasta superautosta(09.02. 10:45)
- Uutta käyttöä nousukauden ikonille - kauko-ohjattava Hummer!(09.02. 10:45)
- Näin rutataan Dodge Viper - katso hurja video!(09.02. 10:14)
- Toyota kutsuu satoja tuhansia Priuksia korjauspajalle(09.02. 09:42)
- Iso Volvo ja pieni kone - toimiiko yhdistelmä?(09.02. 07:32)
RUOKALA
- Madekeitto (8.2.2010)
- Kukkaleipä (8.2.2010)
- Crème caramel (8.2.2010)
- Mausteiset karitsavartaat (1.2.2010)
- Seesamiperunat (1.2.2010)
STARSKY & HUTCH:

Suomen virallinen lätkäradio - uusin lähetys
Vanhoja lähetyksiäUusimmat urheilu-uutiset
- Force Indialla kauden alla kova tavoite (13:12)
- David Beckham teki Manchester Unitedille lupauksen (12:42)
- Professori ennustaa: Suomi voittaa neljä olympiakultaa (12:11)
- Suomalaispakki taklattiin tajuttomaksi NHL:ssä - katso video! (12:07)
- Devils-koutsi antoi Salmelan telojalle synninpäästön (12:04)
- Kansa on puhunut - ja se tahtoo Wayne Gretzkyn (11:38)
- Hämäläinen sai Djurgårdenista heti oikean fiiliksen (11:15)
- Nieminen ei ole saanut seuraavalta vastukselta erääkään (10:52)
- Red Bull -konsultti Kimin F1-paluusta: Vähintään kiinnostava ajatus (10:47)
- Kimi Räikkönen: En voi voittaa tänä vuonna (10:08)
- Donkkikuuluisuus upotti hirveät pisteet (10:01)
- Kimille tarjolla entistä enemmän MM-pisteitä (09:51)
- Selänne ja Koivu iskussa - takaisku uhkaa Ducksia (09:48)
- IS:n Vancouver-liigapörssin virallinen kimppapeli: Videotuomarit-Cup! (08:41)
- 15-vuotiaan pikaluistelijan stringiasu hämmentää Vancouverissa (08:36)
- Kimmo Timonen järjesti voittomaalin (06:29)
- Tuomo Ruutu pelaa ensi yönä (06:13)
- Nyt riittivät kännitoilailut - Levski Sofian pahis sai lähteä (00:45)
- Jarkko Niemiselle voitto San Josessa (00:18)
- Formulaflopin uusi ura: avolavakuski! (00:11)
PETTERI LEHDON NHL-BLOGI

UUSI PÄIVITYS: Huutajat, narisijat ja keskustelijatNHL-TULOKSET:
| Toronto - San Jose Sharks (1-0, 1-2, 0-1) | |
| Philadelphia Flyers - New Jersey (0-1, 2-1, 1-0) | |
| Colorado Avalanche - St Louis (2-2, 3-0, 0-0) | |
| Phoenix Coyotes - Edmonton (2-0, 2-0, 2-1) | |
| Anaheim Ducks - Los Angeles Kings (1-1, 3-1, 0-0) |
PELIN HENKI

Uhkapeliä pelaajamarkkinoillaRANTANEN RAPORTOI

IS:n NHL-sivutLajisivut

SM-liiga
Formula 1
NHL
Jalkapallo
Mestarien liiga
Koripallo
Hiihtolajit
Salibandy
Ralli
Road Racing
Golf
Tennis
Ravit
YleisurheiluF1: TULOKSET JA TILASTOT
TEEMU SELÄNNE -SEURANTA!

URHEILUVIDEOT
GP-legenda, hurmuri Giacomo Agostini halua tyttöystävän Suomesta
Tappara taipui SaiPalle jatkoajalla
Maalivahditkin tappelivat HIFK-KalPa -pelissä
Laura Lepistö: Uudet luistimet eivät häiritse tekniikkaa
Blues otti tärkeät pisteet Tapparalta
Raimo "Raipe" Helminen suunnitteli saunan
Obama jännäsi koripallopelissä
Aleksi Litovaara -tv: Aussi-snoukkaajat Olarin reileissä
Oppilaiden pila meni mönkään - ope heitti korin puolesta kentästäIS Ravit

- "Harri Koivunen ajoi aivan oikein" (7.2.2010 14:32)
- Hovimäki voitti hyytävällä tavalla - Erikasson paineli 23,0 (6.2.2010 13:45)
- Tähtijokke hakee revanssia (6.2.2010 09:44)
- Tammikuun hyytävät pelimyyntiluvut selvillä: -16,6 prosenttia (4.2.2010 09:21)
- Lähetä palautetta illan V5-ohjelmaan (3.2.2010 14:20)
- Lauri Evijoki osti Lemon Avengerin (1.2.2010 00:00)
V4-vihjeet
V5-vihjeet
V75-vihjeet
FintotoTee rahaa raveilla!

Opettele ravipelaajaksi IS Raveissa
Fintoto.fi-verkkopalveluPELIKONE - urheilupelit
Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus


12 rugbypelaajaa makasi väkisin 19-vuotiaan kanssa


Aussi-snoukkaajat Helsingin reileillä



