Lordi vai Leijonat televisiosta?

17.05.2006 12:18, päivitetty 17.05. 15:45

 Television kaukosäätimet kotikatsomoissa kannattaa varata tänään. Huomenna se voi olla jo myöhäistä.

Kaksi suomalaisten suosikkiohjelmaa, euroviisujen karsinta ja jääkiekon MM-kisojen Suomen puolivälieräottelu, tulevat kotisopua uhkaavasti päällekkäin televisiosta torstai-iltana.

Musiikkia ja urheilua. Vastakkainasettelun aika ei totisesti ole ohi. Ensin tulessa ovat Leijonat, jotka kohtaavat Valko-Venäjän TV 2:ssa klo 20 alkavassa puolivälieräottelussa.

Kun pelin kolmannen erän ratkaisevat hetket ovat käsillä, urheilu tekee tilaa taiteelle tai ainakin viihteelle. Jääkiekko siirtyy TV 1:een klo 21.45.

Lordin esitystä pohjustava Haloo Ateena -lähetys alkaa samaan aikaan kakkoselta, kun Leijonat vääntävät Riiassa.

Asetelma on aiheuttanut päänsärkyä Yleisradiossa.

- Tämä oli meille aika iso ongelma. Yritimme vaikuttaa kansainväliseen jääkiekkoliittoon, että se muuttaisi otteluiden aikataulua, mutta niin ei tehty, sanoo ohjelmistojohtaja Heikki Seppälä Yleisradiosta.






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]