Uskonnollinen teurastus johti syytteisiin

16.05.2007 15:34, päivitetty 16.05. 17:12

 Riihimäen oikeussalissa luettiin keskiviikkona kuudelle islaminuskoiselle miehelle syytteet eläinsuojelurikoksesta. Janakkalalaisen lampolan omistajat saivat syytteet avunannosta.

Miehistä yksi teurasti kaksi lammasta janakkalalaisella tilalla jo huhtikuussa 2006. Toukokuussa hän oli liikkeellä viiden muun miehen kanssa, koska tarkoituksena oli hankkia lihaa sekä omaan käyttöön että poikavauvan juhlimiseen.

Syytetyt miehet eivät sanojensa mukaan tunteneet Suomen lakeja. Uskonnollisen perinteensä mukaisesti he tainnuttivat eläimet vain sanallisesti - lausumalla Allahin nimen - minkä jälkeen he katkaisivat lampaitten kaulasuonet veitsellä ja aloittivat veren laskemisen.

Syyttäjä Kaisa Hallenberg-Roineen mielestä teurastajat syyllistyivät eläinsuojelurikokseen, koska lahtaus tapahtui tilalla, tainnuttamatta sekä ilman tarkastuseläinlääkäriä.

Syyttäjä muistutti uskonnollisen teurastustavan Suomessa mahdolliseksi, kunhan noudatetaan asetusta. Pykälä vaatii teurastamoon hakeutumista sekä eläinlääkärin läsnäoloa. Muusta teurastuksesta poiketen verta saa laskea jo samalla hetkellä, kun eläin tainnutetaan.

Lampolan omistajat saivat syytteen avunannosta, koska pihamaalle levitettiin molemmilla kerroilla suojapeite ja jätteille kaivettiin kuoppa valmiiksi. Vuodan ja muitten sivutuotteitten hautaamisen syyttäjä katsoi eläintautilain rikkomiseksi.

Omistajat eivät mielestään edistäneet laitonta teurastusta ainakaan tahallisesti. He eivät olleet tietoisia tekotavasta, ja kotosalla ollut emäntä poistui muihin askareisiin myytyään lampaat. Jätteiden hävittämisen osalta lampolan pitäjät vetosivat tietämättömyyteen.

Syyttäjän tiedossa ei ole vastaavia juttuja. Hän ei ole löytänyt rituaaliteurastuksia myöskään korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä.

Riihimäen käräjäoikeus ottaa kantaa kulttuurien törmäykseen kansliatuomiollaan 30. toukokuuta.

STT - IS





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]