Kaljapulloihinkin tulee varoitusteksti

21.09.2007 12:00, päivitetty 21.09. 13:44

 Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) on päättänyt alkoholipakkausten varoitustekstistä.

Alkoholipakkauksiin tulee väkevistä viineihin ja aina keskiolueen asti merkintä: "VAROITUS: Alkoholi vaarantaa sikiön kehityksen ja terveytesi".

Varoitus-sana pitäisi painaa pullon kylkeen vähintään kolme milliä korkeilla tikkukirjaimilla. Muu teksti saisi olla miten pienellä tahansa. Teksti tulee pulloihin sekä suomeksi että ruotsiksi.

Merkintää ei saa laittaa pakkauksen pohjaan eikä korkkiin. Asetuksessa ei puututa siihen, präntätäänkö varoitus esimerkiksi mustilla kirjaimilla siniselle pohjalle.

Varoitukset ilmestyvät pulloihin vuoden 2009 alussa.

Risikko ei usko
tarrojen tehoon

Risikko on ollut alun perin varoitustarroja vastaan, eikä hän usko niiden vähentävän alkoholin kulutusta. Hänen mielestään parempi keino kulutuksen vähentämiseksi on alkoholiveron asteittainen korotus sekä kohdennettu valistus.

Kesällä merkintöjä pohtinut työryhmä oli eri mieltä merkintöjen koosta, sijainnista sekä tekstin sisällöstä. Ryhmän seitsemästä jäsenestä vain puheenjohtaja ja yksi jäsen kannattivat kompromissia. Muut jättivät eriävän mielipiteen.

Teollisuuden ja kaupan edustajien mielestä esityksen teksti oli liian suuri ja liian pitkä. Kahden muun työryhmän jäsenen mielestä teksti oli taas liian pieni ja liian suurpiirteinen.

Muilta osin varoitusmerkintöihin ei Risikon mukaan tulla ainakaan tällä vaalikaudella puuttumaan, elleivät EU:n ratkaisut sitä vaadi. Euroopan parlamentti on kehottanut komissiota selvittämään vuoden 2009 loppuun mennessä, miten tehokkaita varoitusmerkinnät ovat alkoholin väärinkäyttöä ehkäistäessä.

STT





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]