Kauhajoen ammuskelu: Poliisia epäillään virkarikoksesta

30.09.2008 16:06, päivitetty 30.09. 18:32

 Poliisin toiminnasta Kauhajoen ampujan asetta koskevassa asiassa alkaa esitutkinta. Rikostutkinnan aloittamisesta tiedotti tutkinnanjohtajana toimiva kihlakunnansyyttäjä Timo Luosma tiistaina.

Luosman mukaan on syytä epäillä, että poliisi rikkoi huolimattomuudesta virkavelvollisuuksiaan aseen hallussapitoa koskevassa asiassa. Selvitettävänä rikoksena on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, josta voi saada varoituksen tai sakkoja.

STT ei tavoittanut Luosmaa tiistaina, joten esimerkiksi epäiltyjen määrästä tai asemasta ei saatu tietoa. Matti Saari oli poliisin puhutettavana vain päivää ennen koulusurmia. Hänen asettaan ei kuitenkaan otettu tuossa yhteydessä pois. Hän oli saanut aseen ja väliaikaisen aseenkantoluvan elokuussa.

Ilta-Sanomat kertoi viikonloppuna, että Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhinen olisi antanut luvan aseen takavarikointiin jo päiviä ennen surmatragediaa. Poliisi ei kuitenkaan tavoittanut Saarta perjantaina ja päätti takavarikoida aseen sunnuntaina.

IS:n tietojen mukaan sunnuntaina päivystysvastuun ottanut rikoskomisario päätti puhuttaa Saarta vasta maanantaina. Näin tapahtuikin, mutta Saari sai pitää aseensa ja käytti sitä seuraavana päivänä koulusurmissa.

Myös STT:n tietojen mukaan päätös takavarikoinnista oli tehty ylemmällä tasolla, mutta jostain syystä ase jäi takavarikoimatta.

Esitutkinta kestänee
viikkoja


Apulaispoliisipäällikkö Nyrhinen ei halunnut viikonloppuna kommentoida Ilta-Sanomille lehdessä olleita tietoja, koska asia oli jo erillisselvityksessä.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero puolestaan sanoi STT:lle, ettei lehden kuvaus pidä paikkaansa. Hänkään ei halunnut kommentoida juttua enempää.

Tutkinnanjohtaja Luosma kertoi tiistaina tiedotteella, että tutkinnan aloittamiseen johtaneet ja myös sen aikana kertyvät tiedot ovat lain mukaan lähtökohtaisesti salaisia tutkinnan ajan. Tästä syystä hän ei kerro asiasta tarkemmin eikä ota kantaa julkisuudessa esitettyihin väitteisiin tapahtumien kulusta.'

Esitutkinnan arvioidaan kestävän viikkoja. Iltalehden mukaan Luosman johtama tutkijaryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran keskiviikkoaamuna. Mahdollisen syyteharkinnan asiassa suorittaa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

STT





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]