Opiskelijat valtasivat Vanhan

24.11.2008 19:45, päivitetty 24.11. 22:16

 Joukko opiskelijoita on vallannut Vanhan Ylioppilastalon merkkipäivän kunniaksi. Tiistaina tulee kuluneeksi 40 vuotta alkuperäisestä Vanhan valtauksesta.

-Olemme ottaneet Vanhan haltuun. Tarkoitus on pitää Vanhaa vallattuna ennalta määräämätön aika. Aluksi pidämme seminaareja, illalla meillä on bileet, toteaa tiedottaja Ilpo Puhakka Ilta-Sanomille.

Opiskelijanuoret haluavat edistää uutta, radikaalia opiskelijaliikettä. Tarkoitus on myös nostaa esille opiskelijoiden asunto- ja toimeentuloasioita sekä yliopistouudistusta.

Paikalle saapunut Veera Aaltonen, 23, kertoo kuulleensa Vanhan valtauksesta tekstiviestillä.

- Eihän tämä ole vaikeimpia valtaamispaikkoja, mutta on tällä kuitenkin symboliarvoa, Aaltonen pohdiskelee.

- Haluan, että esille nostetaan tärkeitä teemoja, jotka liittyvät yliopistoon ja opiskelijoiden asemaan, vuokriin sekä joukkoliikenteeseen.

Nuoret virittivät Vanhan Ylioppilastalon parvekkeelle oranssin lipun, jossa lukee Vallattu. Ylioppilastalo sijaitsee Mannerheimintiellä, aivan Helsingin keskustassa.

Valtaajat laittoivat illalla julki tiedotteen, jossa kerrottiin valtaukseen osallistuvan noin sata henkeä. Nuoret uskovat määrän kasvavan illan kuluessa.

Tiedotteen mukaan tempauksen tavoitteena on avata keskustelua tämän päivän yhteiskunnallisista konflikteista.

Opiskelijat kehottavat myös organisoimaan käytännön vastarintaa yliopistouudistukselle, joka heidän mukaansa lisää yritysten vaikutusvaltaa koulutuksessa ja tutkimuksessa.

Myös kohoavat vuokrat huolestuttavat nuoria. Vanhan valtaajat kehottavat valtaamaan tyhjiä toimistotiloja ja vaativat korkeampaa toimeentuloa muun muassa perustulona.

Tempausta varten nuoret ovat painattaneet Ylioppilaslehden näköisen 12-sivuisen "vallankumous-Ylkkärin". Lehdessä "pohjustetaan kamppailua markkinoiden ja voitontavoittelun logiikkaa vastaan".

Sanna Ukkola





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]