Kyösti Kakkonen: Ruuan alvin alennus kauppiaiden taskuun

29.04.2009 16:57, päivitetty 29.04. 17:06

 Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen jatkaa Turun Sanomissa perinteisten kauppojen suomimista väittämällä, että suomalaiskaupat ovat varautuneet jo arvonlisäveron laskuun hintojaan nostamalla.

Kauppa on yksimielisesti ilmoittanut siirtävänsä alennuksen katteensa sijasta täysin kuluttajahintoihin mutta Kakkonen uskoo, että ennen sitä nähdään keinotekoinen hintojen nousu.

- Sanotaan, että kilpailu on kovaa, mutta silti päivittäistavarakaupassa hinnat ovat nousseet 8,1 prosenttia. Volyymit eivät juuri ole kasvaneet. Näyttää siltä, että hintoja on nostettu alvia ajatellen, Kakkonen sanoo TS:lle.

Tokmannin ketjujen hintoihin ei hänen mukaansa ole alv-lisää työnnetty.

Alennus maksaa
500 miljoonaa euroa


Ruuan arvonlisävero alenee 17:stä 12:een prosenttiin lokakuun alussa 2009. Jos veronlasku menee suoraan hintoihin, tulee se TS:n mukaan näkymään kuluttajahinnoissa noin 4,3 prosentin hintojen alenemisena.

Alennus maksaa valtiolle 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Ruuan arvonlisäveron alennus on ollut tärkeä veropoliittinen toimi erityisesti keskustalle. Kokoomus vastusti sitä aikanaan, mutta kun hallituspuolueet sopivat hallitusohjelmasta keväällä 2007, se suostui siihen.

Monet veroasiantuntijat suhtautuvat erittäin kriittisesti siihen, että ruuan arvonlisävero laskemalla voitaisiin laskea ruuan hintaa.

Tämä johtuu erityisesti siitä, että veronlaskun vaikutusta on erittäin vaikea mitata varsinkin silloin, kun alennnuksesta on kerrottu julkisuuteen hyvissä ajoin etukäteen.

Mika Koskinen





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]