Matti Inkinen poistui Raisiossa sijaitsevasta kodistaan viime keskiviikkoaamuna.Kuva: Bo Stranden
Matti Inkinen poistui Raisiossa sijaitsevasta kodistaan viime keskiviikkoaamuna.
Kuva: Bo Stranden

Kadonneen Matti "SIG" Inkisen vaimo pelkää pahinta

04.05.2009 06:09, päivitetty 04.05. 12:02

 SIG-yhtyeen keulahahmo Matti Inkinen, 50, on ollut kateissa jo viisi päivää. Hän poistui Raisiossa sijaitsevasta kodistaan viime keskiviikkoaamuna.

Inkisen puoliso lähti töihin yhdeksän maissa.

- Matti jäi kotiin tyttären kanssa. Tytär heräsi kymmenen aikaan, mutta Matti oli silloin jo poissa, Inkisen vaimo kertoo.

Vaimolleen Inkinen ei kertonut aamulla mitään päivänsä ohjelmasta.

- Hän ei puhunut, mitä aikoo tehdä. Mitään viestiä hän ei myöskään jättänyt. Lompakko, rahat ja pankkikortit ovat kaikki kotona. Tilejä ei ole myöskään käytetty.

Vaimo soitti Matin työpuhelimeen kymmenen maissa.

- Puhelin oli päällä, mutta puhelu meni vastaajaan.

Vaimo on miehensä katoamisesta hyvin järkyttynyt. Hän pelkää, että Matti Inkinen on saattanut tehdä itselleen jotakin.

- Matti oli fyysisesti hyvin huonossa kunnossa. Hän oli masentunut ja hänellä oli pelkoja. Hän pelkäsi, että kasvain uusiutuu.

Matti Inkiselle tehtiin vaikea aivoleikkaus viime vuoden lopulla, kun häneltä poistettiin kasvain aivokalvosta.

- Hän toipui leikkauksesta erittäin hyvin, mutta myöhemmin aloitettu sädehoito huononsi hänen tilaansa voimakkaasti. Hän on eri ihminen kuin ennen leikkausta. Paljon hitaampi ja paljon rauhallisempi.

Omaiset ja tuttavat ovat etsineet Matti Inkistä keskiviikosta lähtien. Kukaan ei kuitenkaan ole nähnyt tai kuullut muusikosta mitään.

- Olemme käyneet suuremmalla porukalla lähimetsiköt läpi ja haravoineen Raisionlahden Viiriäismäen, vaimo kertoo. Epävirallisia etsintöjä tehtiin myös eilen.

Yhdeksi syyksi Inkisen salaperäiselle katoamiselle on arveltu 7-päivää -lehden viime keskiviikkona julkaisemaa juttua, jossa kerrottiin Inkiseen kohdistuvasta rikosepäilystä.

Markku Uotila





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]